Joyn juoksutauko on viimeinkin ohi ja oma itseluottanus mennyttä Joy on edelleen pennutuksen jäljiltä löysä, kitos laiskuuteni, eli syvälihasjumppat on vaan jääneet tekemättä. Lisäksi silmä on nyt tottunut myös lähes aikuiselta näyttävään Funnyyn, joten Joy näyttää mun silmään entistä paksummalta. Lisäksi viimeisimmässä kisassa Joy pudotteli rimoja ihan urakalla, joten päässäni kehkeytyi kuva lihavasta koirasta, jonka menoa kaikki katsoisivat kauhulla. Juoksutauko tuntui niiiiiin pitkältä, että oma osaaminenkin tuntui olevan kateissa. Ja kaikki tämä pyöri siis päässä jo ennen ensimmäisiä treenejä....

Keskiviikkona oli SM-ryhmän treenit ja radan profiilista ja pituudesta näki heti, että arvokisoihin ollaan valmistautumassa. Rata näytti tältä:

© Timo Rannikko

Tein alun niin, että menin okserin taa vastaanottamaan ja ihmisnuolella kääntö putkeen. Joy kyllä kääntyi okserilta hyvin, mutta lähdin itse liian hitaasti liikkeelle, jolloin Joy livahti edestäni puomille. Timo suositteli tekemään ennen okseria vekin ja sehän toimi täydellisesti, joskin tuntui minusta vähän pelottavalta vaihtoehdolta, mie kun en osaa vekata, tai niin ainakin Janita on joskus sanonut. Vitosen taa tein valssin, lähetys kutoselle ja heti kun Joy oli kääntynyt okserin suuntaan käsky "kiipee". No joo, jostain syystä Joy pudotti kutoshypyn riman ja vielä okserinkin. Miekin jäin kuulema ihan turhaan odottelemaan kutoselle Joyn kääntymistä, mikä sitten tarkoitti sitä, että koira odotteli minua puomin alastulolla. Uusi yritys ja tällä kertaa lähdin liikkeelle heti Joyn lukittua kutoshypyn ja "kiipee" käsky tuli vasta okserin jälkeen, joten rimatkin pysyivät kannattimissaan. Hypyt 9-11 tuottivat yllättäviä vaikeuksia, ts. jos menin ulkokautta ampaisikin Joy hypyltä 9 suoraan 11:lle, eli parhaiten onnistui kun tuuppasin koiran 9:lle takaakiertoon ja itse kirmasin päällejuoksun kautta pakkovalssiin hypyn 10 taa. Radan kirkkaasti vaikein kohta oli kuitenkin pussista kuolleesta kulmasta putkeen meno, Joy ei kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä halusin. Mikään ei onnistunut puomi layeröiden ja pussin puolelle menossa ei vaan ollut mitään järkeä. Koskapa Joyn pujottelu on jokseenkin varma, testasi sitten lopulta niin, että tein 9:lle ja 10:lle päällejuoksun,  poispäinkääntö hypylle 11 ja lähetys kepeille ja layeröin hypyt 10 ja 9 + lähdin rohkeasti kirmaamaan pussin vierelle Joyn vielä pujotellessa. Näin ollen ehdin aivan loistavasti tekemään persjätön pussin jälkeen ja tuuppaamaan Joyn puomin alla olevaan putkeen ja sitten vaan poispäinkäännöllä hyppy 16. Nyt kun putken kuollut pää oli löytynyt ei puomin layeröinti ollut enää minkään juttu. Radan viimeinen killeri meille oli yllättäen putkelta 20 kääntö, sillä korvaansa suuntaani lotkauttamatta Joy ampui sen jälkeen aina puomille. Lopulta ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jäädä ottamaan se ko. putkelta kiinni ja takaaleikkaus ennen hyppyä 21 ja itseasiassa omat jalat heti sen hypyn siivekkeiden kohdalle seis, jollon Joy kääntyi hypyn 22 jälkeen suuntaani. Kaikilla muilla versioila se paukkasi hypyn 22 jälkeen suoraan edessä ansana olevalle hypylle 11. Hinkattua tuli sen verran paljon, että Joy pääsi vähän väsähtämäänkin. Sanomattakin lienee selvää että tämän treenin jälkeen itseluottamukseni viimeisetkin rippeet olivat kadonneet.

Keskiviikkoaamuna oma mieliala oli todella synkeä ja alustava päätös olla ilmoittamatta Joyta edes karsintoihin oli syntynyt. Vuorossa oli Sari Vähäniityn treenit, joissa oli pätkiä edellisenä viikonloppuna Ojangossa olleelta Mia Laamasen radalta. Rata alkoi hypystä, pituudesta ja renkaasta koostuvasta suorasta, jonka jälkeen koira piti saada tiukasti kääntymään vasemmalle puomin alla olevaan putkeen. Putken jälkeen olisi kiire ohjaamaan koiraa seuraavalle hypylle, joka suoritettiin koiran näkökulmasta väärältä puolen, joten renkaalta pitäisi päästä mahdollisimman sukkelaan liikkeelle. Niinpä valitsin eilisen tapaan alkuun ihmisnuolen, jota sitten hinkattiin muutamaan kertaan, koskapa Joyn ei vaan jarruttanut. Sitten päätin että sehän jarruttaa kun kerran pyydän ja niinpä se tuli renkaan läpi päin jalkaani ja sen jälkeen alkoi tytöstä löytyä jarrujakin. En siis suinkaan tahallani hyppäyttänyt sitä itseäni päin, mutta jäin niin kauaksi aikaa paikalleni että näin se oikeasti jarruttavan ja kun ei se jarruttanut niin en huomannut siirtyäkään.... Sari myös kertoi Janitan muistuttaneen, että jarrutus täytyy tehdä tuollaisessa paikkaa jo 7 m ennen, että koira ehtii kunnolla jarruttaa. Tällä radalla oil vain yksi kohta joka tuotti enemmälti vaikeuksia, eli pöydältä luukutettiin alun suoraa päinvastaiseen suuntaan, mutta pituudelta ei mentykään suoraan maalihypylle, vaan käännyttiin tiukasti vasemmalle kääntöhypylle, josta puomille. Koskapa pystyin jättämään Joyn pöydälle, ehdin pituuden luo ennen sitä ja kääntöhypyn lähimmän siivekkeen ympäri kierto onnistui ihan ok, mutta sitten puomille meno oli hankalahkosta kulmasta, joita tosin ulkomainen mm-karsintatuomari harrastaa. Kauemman siivekkeen ympäri kääntö antaisi hyvän lähestymisen puomille + olisi muutenkin nopeampi vaihtoehto, sillä koiralla pysyisi hyvin vauhti yllä koko ajan.  Ongelma vaan oli siinä, että vaikka sain Joyn hyvin kääntymään ko. hypylle, niin kääntö hypyltä puomin suuntaan ei onnistunut, vaan Joy kääntyi aina väärään suuntaan. Niinpä tehtiin sitten muutama toisto pallon kanssa ja johan alkoi likalle muistua asia mieleen. Tein sitten vielä radan kokonaan ja pääsin nollilla melkein loppusuoralle asti, eli putken sijaan Joy livahtikin puomille. Joy ei pudottanut koko treenissä ensimmäistäkään rimaa ja varmistin vielä Vähikseltä, että Joy liikkuu ja hyppää hyvin. Itsellekin tuli vähän varmempi olo ja mitä siitä jos SM:t menee persiilleen, eihän ne ole kuin kisat muiden joukossa.

Sunnuntaina juhlistimme Ristinummella JAUn 15-vuotista taivalta ja ohjelmassa oli knock-out -kisa, eli koirat kisaavat samanaikaisesti kahdella vierekkäisellä radalla ja parempi pääsee aina jatkoon, kunnes voittaja on selvillä. Tuomaroinnin helpottamiseksi tehtiin päätös, että vain rimojen pudotuksista saa virheen, mutta kiellot on korjattava. Medejä osallistui vain neljä, joten mukaan otettiin nuori australianpaimenkoira ja bordercollie, jotka eivät vielä hyppää maxikorkuisia esteitä. Ekalle kiekalle Joy sai parikseen skette Huiman, jolle kävi jotain hämminkiä alussa ja Joy pääsi jatkoon. Toiseksi parikseen Joy sai australianpaimenkoira Locon. Koskapa menin vastaanottamaan Joyta kolmen hypyn ja putken takaa ei se katsonut hyvin ensimmäistä hyppyä ja pamautti päin rimaa kaatuen itsekin nenälleen. Nopsaan Joy kuitenkin sai itsensä takaisin kartalle ja kiituroitiin reilulla etumatkalla maaliin ilman muita virheitä, mutta koskapa Locon ainoa virhe oli kielto putkella, ei se saanut siitä näillä säännöillä virhettä ja niin Locosta leivottiin mediluokan knock-out -voittaja. Funnykin pääsi tekemään saman radan ilman rimoja ja pujottelua, vastassaan auskel Roima. Kummallakaan pennulla ei tietenkään ole mitään tajua radan tekemisestä, joten sähläämiseksi meni, mutta tulipa osallistuttua

Päivän vika kisa oli kilpajuoksu, eli avustaja piti koiraa lähdössä, omistajan kipittäessä karkuun ja käsiajanotolla sitten kellotettiin kaikkien ajat. Tähän kisaan oli ilmoittanut kaikki koirani ja yhden ollessa juoksuvuorossa painelin kahden muun kanssa karkuun. Ekana meni Joy saaden ajakseen muistaakseni 5,75 sek. Seuraavana oli juoksuvuorossa Kerry, joka oli sitä mieltä että säätila oli aivan vääränlainen moiseen turhuuteen ja jäikin vaan mielistelemään lähetysporukkaa. Näiden lähtiessä kirmaamaan Kerryn kanssa kohti maalia, kääntyi Kerrry muutaman metrin jälkeen pois ja suunti söpöilemään yleisölle Ei mikään tyhmä tyyppi. Viimeisenä laumastani kirmasi Funny. Lähettäjän otettua siltä kaulaimen pois, 'Funny suunti suoraan mukanani olleeseen lihakunnan laatikkoon makaamaan veteen. Nappasin sen syliini ja kannoin lähettäjälle ja neitihän kirmasi radan alle 5,70 sekunnin. Joyn aika riitti medien pronssisijaan ja Funny voitti pennut, vaikka luulin auskel Roiman kirmanneen kovempaa. Lopuksi koirat pääsivät uimaan Tuusulajärveen.