Minua on pitkään jo poltellut päästä kisaamaan ja viimein kiusaus kävi liian suureksi ja tänään ilmoitin Joyn ekoihin virallisiin agilitykisoihinsa, eli 8.11. Lohjalle!! Tämä tarkoittaa sitä, että aloitamme kuitenkin kisaamisen heti Joyn tultua kisaikään. Tälle vuodelle virallisia startteja ehtii tulla kolme, eli 8.11. Lohja (tuomarina Kari Jalonen tai Johanna Nyberg), 16.11. (tuomarina Minna Väyrynen) ja 6.12. Helsinki (tuomarina Bernd Hübbe Itävallasta). Tavoitteena tehdä kolme hyvää rataa täydellisillä kontakteilla =)

Tänään sattui asia, jota olen vähän pelännyt joskus tapahtuvaksi. Olin käymässä ruokakaupassa Hyrylässä ja sisään kävellessäni huomasin kassalla maksamassa olevan miehen, jonka hirmuisen leveä hymy vangitsi katseeni. Ei hän minulle hymyillyt, vaan edessään istuvalle kassaneidille, mutta tunnistin ihmisen oitis. Kyseessä oli ex-avokkini Jonne, jonka kanssa muutin Kuopiosta Helsinkiin keväällä -90. Erosimme pari vuotta myöhemmin, enkä ole  nähnyt häntä yli 10 vuoteen. Jossain vaiheessa huomasin paikkallislehdessä hänestä haastattelun, joten tiesin hänenkin kulkeutuneen Tuusulaan ja olin hiukan jännittänyt kuinka suhtautuisin hänen näkemiseensä, sillä erossamme oli sangen ikäviä piirteitä. Myös Jonnen kasvoilla näkyi elintason mukaantuomaa levenemää, joten minua alkoi naurattaa ja mieli teki käydä sanomassa jotain tyyliin "Näkyyhän se elintaso sunkin naamasta", mutta koska olin tuijottaessani lampsinut jo kauppaan sisään, annoin asian olla. Muutenkin tuntui hyvältä nähdä hänet vilaukselta, oikeastaan olisi tehnyt mieli käydä halaamassa vanhaa tuttua. Yhtään ei tuntunut siltä, kuin olisi törmännyt exään, eli aika on parantanut haavat tosi hyvin. Sen verran vaan mietin, että mahtaakohan hän asua jossain lähellä, ei sikäli että sillä olisi mitään väliä, kunhan vähän uteloitti. Jonnen vaikutus elämäni suunnassa on ollut sangen merkittävä, sillä ilman häntä minulle ei kenties olisi koskaan tullut koiraa vaan minulla olisi yksi tai useampi kissa, enkä kyllä olisi muuttanut varmaan pois Kuopiostakaan.
Viime päivinä olen muutenkin miettinyt paljon nuoruusvuosinani tapaamiani ihmisiä ja tuttuja, sillä kuulin viikonloppuna erään nuoruusvuosieni tuttavan kuolleen rintasyöpään. Kaveripiirini on nuoruusvuosista täysin vaihtunut, enkä oikeastaan pidä yhteyttä enää kuin muutamaan sukulaiseen. Tuntuu pahalta ajatella, että itseäni vain pari vuotta vanhempi ihminen on jo hävinnyt taistelun tuolle katalalle sairaudelle, varsinkin kun tuttavapiirissäni on kaksi muutakin ko. sairauden kanssa taistelevaa.