Viime viikolla huomaamani Kerryn juoksu olikin jo aika pitkällä, sillä nyt meillä harrastetaan turvaseksiä ihan urakalla. Kerry tarjoaa Joylle itseään kääntäen hännänkin jo sivuun, eli sanoisin nyt olevan 10.-12. juoksupäivä. Joy on oikein hyvä astuja, mutta vähän huolettaa kuinka jumiin se jumppaamisestaan menee. Onneksi Patricia tulee ma 21. pvä, niin saadaan taas koira kondikseen. Hiukan on myös toiveita siitä, että Kepanderin tuleva valeraskaus olisi ohi, jotta se voitaisiin steriloida viikolla 39, joka on viimeinen lomaviikkoni. Tyttöjen seksileikeistä on ollut sellainen seuraus, että vesikuppi löytyy töistä tultuani tyhjänä sohvalta ja jääkaapin oven edessä on pissalammikko. No, onneksi tätä riemua tarvitsee kestää enää muutama päivä ja sitten se on ohi.

Tie kohti uutta minua on alkanut hyvin. Eka viikko on takana, enkä ole sortunut kertaakaan, vaikka on minulle kyllä herkkuja tarjottu. Muutekin olen pystynyt syömään kevyesti ja duunissa olen käynyt kaksi kertaa fillarilla. En ottanut mitään alkupainoa, kun haluan ajatella tämän olevan ihan oikea elämänmuutos eikä mikään laihdutuskuuri, mutta toki minulla on joku käsitys siitä, mitä viime torstaina painoin. Tänä aamuna painoin noin 2 kiloa vähemmän, mikä on ihan normaali ekan viikon tulos. Oikeastihan niin paljon ei laihdu, vaan suurin osa tuosta määrästä on nestettä - minkä olen totisesti saanut tuta, kun vessassa täytyy ravata ehkä nelinkertainen määrä normaaliin verrattuna. Vanhastaan tiedän myös sen, että painoni tulee putoamaan noin ½ kg / viikko, joka on oikein hyvä vauhti. Näin kesäaikaan kevyesti syöminen on todella helppoa, mutta olen jo nyt huolissani kesälomasta, tai lähinnä äitini luona viettämästäni ajasta. Siellä kun ei kertakaikkiaan ole muuta tekemistä kuin syödä. Poksahdin eilen äidilleni puhelimessa, kun alkoi höpöttää leipovansa mansikkakakun kun menen luokseen, vaikka tietää ihan tarkkaan etten voi sellaista syödä. Joskus monta, monta vuotta sitten olin laihduttanut monta kiloa ja menin käymään luonaan, niin en ehtinyt olla paikalla kuin ehkä 10 min, niin oli jo tuputtamassa mansikkaviineriä. Sanoin eilen äidilleni, että olen kuin alkoholisti, mutta koukussa sokeriin, joten mansikkakakku on minulle sama, kuin antaisit alkoholistille viinapullon. Vähän hän yritti selittää, että hänkin joutuu laktoosivammansa takia kieltäytymään monista herkuista, mutta kun se ei ole sama asia. Minähän voin syödä mitä vaan, mutta sitten alan taas lipsua ja kohta herkuttelu on älyttömissä mittasuhteissa. Tähän asti jokainen painonhallintayritykseni on kaatunut siihen, että annan itselleni luvan aloittaa herkuttelun. Aluksi kenties kerran viikossa tai ihan vaan pienen määrän kerrallaan, mutta kun annat pahalle pikkusormen vie se koko käden. Motivoituminen painonpudotukseen on yleensä tosi vaikeaa, mutta tällä kertaa se on äärettömän helppoa, mutta kerron syyn heti kun asia on varmistunut.

Illalla menen Inkan kanssa juoksemaan Joyn kontakteja ja toivottavasti pääsen myös verkkopujottelulle.