Aamulla heräsin hyvin levänneenä ja tasan klo 10 tekstari ilmoitti tietsikkatarvikepakettini saapuneen Keravalle. Niinpä kirmasin suihkuun ja parikymmentä minsaa myöhemmin ajelin jo koirujen kanssa Keravan suuntaan. Tulomatkalla vein koirulit metsään juoksentelemaan ja kotiin päästyäni ryhdyin vaihtamaan koneeseeni muistikampaa, sekä yhdistin hiukan jännittäen vanhan tulostimeni usb:n kautta uuteen koneeseeni. Kaikki sujui ongelmitta, joten lähdin hyvillä mielin töihin, iloisena siitä, että kahden työpäivän jälkeen koittaisi viikon loma.

Jäätyäni yksin töihin tuli pieni kiireen poikanen ja yht'äkkiä huomasin saaneeni tekstiviestin, jossa eräs tehotiimiin suositeltu ilmoitti kutsujen tulleen. Kädet täristen ja sydän pamppaillen kiiruhdin koneelle, joka lähetti juuri isoa tiedostopakettia skypen kautta toiseen liikkeeseemme, josta johtuen kone toimi reilusti tavallista hitaammin. Vaivoin sain hillityksi itseäni etten potkaisisi tyhmään kapistukseen vauhtia, mutta viimein säponi aukesi ja välittömästi huomaisin siellä uuden lukemattoman viestin. Ikävä kyllä meili tuli totaalisen väärästä paikasta, joten valitettavasti jäimme Joyn kanssa rannalle ruikuttamaan. Kutsu on mennyt 40 koirakolle, joista 15 nopeiten vastannutta valitaan. Olen ollut jo viikon sitä mieltä, että emme päässeet mukaan, mutta kyllä täytyy myöntää että silti tuntui pahalta. Järki yrittää sanoa, ettemme kenties tulleet valituksi, koska tiimin ydinhenkilöistä kukaan ei ole meitä Joyn kanssa nähnyt, mutta pirullinen pikku-ukko kuiskii korvaani kaikkea ikävää, kuten "sä olet niin huono ohjaaja", "eihän ne sinne läskejä valitse", yms. rakentavaa. Lopulta olin niin kiukkuinen, että vaivoin sain hillittyä itseni etten paukahtanut jo asiakkaillekin. Pahimpaan hatutukseen tempaisin huiviin 200 gramman levyn Fazerin Omar-suklaata, joka on ihan sairaan hyvää. Vasta aamulla iloitsin menetetystä 6,8 kg:sta....

Luonteelleni tyypillisesti minulle ei tullut mitään sisuuntumisen tunnetta, vaan normaaliin tapaani ajattelin "antaa sitten olla".