Perjantai-iltapäivänä suuntasimme Sanna K:n kanssa Tehotiimin viimeiselle leirille Tuorlaan Kaarinaan. Leiri oli Tehotiimi 1:n kanssa yhteinen ja perjaintaina oli kisat karsintojen tyyliin, eli Katariina Virkkalan (toinen MM-karsintatuomari) radoista koostettu rata. Menimme saman agiradan kahteen kertaan niin, että ekan kierroksen jälkeen oli uusi rataantutustuminen. Vuoron odottelu tapahtui normaalien karsintojen tapaan karsinoissa ja ratahenkilöinä toimivat Mikko Aaltonen, Janita Leinonen, Jaakko Suoknuuti ja Vappu Alatalo. He tekivät ensimmäisen radan jälkeen muistiinpanoja ja toisen radan jälkeen antoivat jokaiselle suusanallisen palautteen. Kisa venyi myöhään iltaan ja kävipä eräs motoristikin purkamassa tuntojaan koirien haukunnasta, hän kun yritti epätoivoisesti nukkua...

Vielä puoli vuotta sitten olisin ollut aivan hajalla joutuessani suorittamaan rataa moisen ratahenkilöstön "valvovan silmän alla", mutta sen verran on pääkopan kanssa saatu aikaan, etten enää tiedostanut moista. Edellisen parin lähdettyä radalle pumppu alkoi kyllä hakata varsin hurjasti, mutta toimintakyky säilyi kyllä. Rata oli mielestäni varsin haastava, enkä esim. onnistunut yhdessäkään putken "väärään päähän" ohjauksessa. Ekalta radalta otin 3 hylkyä väärän radan takia, yhden kiellon sekä kaksi rimaa. Paniikkitilanteissa karjuin "TÄNNE, TÄNNE", eikä meno ollut kovin kaunista... Myös toinen rata meni hyllyksi, vaikkakin oli jo hieman parempi. Palauteosiossa sain luonnollisestikin pyyhkeitä karjumisesta, eli sen sijaan että karjun "TÄNNE, TÄNNE" pitäisi keskittyä ohjaamiseen. Sain myös muistutuksen siitä, ettei helppoja esteitä ole, eli jokainen este tulisi muistaa ohjata. Kehua tuli siitä, että tsemppi pysyi loppuun asti ja vaikka meni pieleen, niin pysyin suunnitelmassa. Koskapa noin hirmuinen karjuminen ei ole pitkiin aikoihin ollut minulle kovin tyypillistä (saatan kyllä karjahtaa yhden radan aikana pari kertaa), niin luultavasti tämä kisa sai sen verran painetta päässäni aikaan, etten ollut itseni. Mainittakoon, että ekalta karsintaradalta taisi nollia tulla vain kaksi tai kolme ja toiselta jokunen lisää. En siis ollut ihan ainoa joka ei yltänyt normaalisuoritukseensa, enkä tainnut olla ihan ainoa karjujakaan...

Lauantaiaamu alkoi Mikon treeneillä ATT:n hallilla. Rata oli kooste ulkomaisen karsintatuomarin radoista. Ikävä kyllä treenin idea oli nolla tai ulos, eli kun tuli virhe loppui rata siihen ja ongelmakohta hiottiin kuntoon ja seuraava koira pääsi vuoroon. Radan alku oli sikäli meille haasteellinen että este nro 3 oli A:n alla oleva kaariputki, jonka jälkeen tultiin A:lle parin hypyn kautta. Noh, ekalla kertaa Joy livahti pienestä aukosta edestäni A:lle ja tie katkesi siihen. Ketutti ihan armottomasti ja lohdutin itseäni ajattelemalla, että tämä tuntui varmaan lähes samalta, kuin niistä jotka matkasivat Tornioon SM-kisoihin hyllyttääkseen esteelle kolme. Toisella yrittämällä sain Joyn putkeen ja sitten kahden hypyn kautta... uudestaan putkeen! Voi sitä ketutuksen määrää!! Mulla ei selkeästi riitä vielä pääkoppaa tällaiseen. Olen tehnyt töitä löytääkseni hyvän treeni- ja kisafiiliksen ja tällainen treeni hajottaa pääni täysin. Kolmannella yrittämällä pääsin A:lle asti, mutta sen jälkeen oli erittäin vaikea kohta, jossa koira piti saada kaariputken suun ohi hypylle joka näytti putken keskelle.  Sain kyllä Joy ohjattua hypylle päin, mutta suhasi sen ohi ja suoraan kauempaan päähän putkea. Tässä vaiheessa aloin olla jo huolissani että saan jonkin asteisen raivokohtauksen, mutta Mikko oli sen verran myötätuntoisen oloinen, että hiukan rauhotuin. Neljäs ja viimeinen yritys kaatui sitten siihen, että Joy teki A:n jälkeisen hypyn takaahyppynä. Onneksi Mikko ilmoitti että lopuksi menisimme koko radan läpi meni miten meni -periaatteella, joten saisin tehdä koko 35 estettä pitkän radan kokonaan. En usko että sain tehtyä vieläkään A:n jälkeistä hyppyä 7 oikein, eikä meno ollut muutenkaan kovin kaksista ja pääsinpä taas kunnostautumaan pienellä karjumissessiolla. Loppuosassa oli sen verran hinkkaamista, että palkkasin Joy putkeen 33 ja lopetin radan siihen. Mikon mielestä radassa oli monta hyvää kohtaa ja kävi vielä suusanallisesti läpi ne kohdat joihin toivoi erilaista ohjausta.

Iltapäivällä oli vuorossa Janitan treenit Tuorlassa. En muista oliko tämä rata kooste jomman kumman karsintatuomarin radoista, mutta luulisin. Rata mentiin ensin kertaalleen meni miten meni -periaattella hinkaten lopuksi ongelmakohdat. Kun kaikki olivat menneet tehtiin uusi kierros niin, että rataa tehtiin virhekohtaan asti, sitten sitä hiottiin kunnes se onnistui jatkaen sitten rataa seuraavaan ongelmapaikkaan asti. Koskapa painemomentti oli pois palasi ohjauksenikin normaaliin, mutta edelleenkin Janita kritisoi liiallista suullista käskytystä ohjaamisen kustannuksella. Suurinta päänvaivaa aiheuttivat keinun jälkeisen kolmen hypyn vienti, ts. lähinnä kolmannelta hypyltä kääntö, sillä jouduin tekemään sen aika kaukaa Joyn takaa putken houkutellessa ansana. Lopulta saimme sen tehdyksi Janitan seistessä edessäni estämässä ylimääräistä vekkiäni, jonka jalat aina tekivät tahtomattani ja jäädessäni riittävän kauas taakse suhahtamaan Joylle hiljennysmerkin ennen kolmatta hyppyä. Janita kertoi myös, että Joylle sopivin tapa kääntää hypyltä takaisin päin ei olisi kierrättää sitä siivekkeen ympäri vaan hyppäyttää ristiin. Toisella kierroksella lähdettiin sitten kokeilemaan miten rata sujuisi hiomisen jälkeen ja 2/3 osaa menikin nollilla. Kepeille vienti epäonnistui, johon Janita totesi ehtineensä juuri ajatella että saisimme päivän ekan nollan. Kohta ei sinällään ollut vaikea, minun olisi vain pitänyt muistaa liikkua Joyn putkessa ollessa kohti pituushyppyä, eikä jäädä kökkimään sitä edeltävän hypyn luo. Tällä radalla käytin paljon vähemmän haltuunottosanoja kuin edellisellä ja koira toimi hyvin. Lopuksi Janita kehoitti jatkamaan samaan malliin

Jäähdyttelylenkin jälkeen minulla oli Vapulle yksityinen psyykkaussessio, jonka jälkeen oli  Tiimi2:n yhteinen psyykkausluento ja iltaa vietimme ykköstiimin kanssa rantasaunalla nuotion äärellä sekä juhlistimme kakulla ja kuohujuomalla tiimiläisten SM-menestystä. Varsin koskettavia puheitakin pidettiin ja yksi jos toinenkin, allekirjoittanut mukaan lukien, pyyhki kyynelten täyttämiä silmiään.

Sunnuntaiaamu alkoi leirin "karsintakisoilla". Rata oli Janitan eilien treenirata toiseen suuntaan. Jälleen kerran kaikki menivät radan kertaalleen, sitten uusi rataan tutustuminen ja rata uudestaan. Ekalla radalla minulla oli tavoitteena näyttää, että kykenen tekemään radan karjumatta. Pysyin täysin rauhallisena ja vaikka Joy ohitti ekan hypyn yllättäen kahteen kertaan, en siitä hätkähtänyt, vaan vein koiran rauhallisesti alkuun ja otin uudestaan. Kepeillä oli ansana todella lähellä oleva putki, muttei Joy mennyt sinne, vaan jätti pariin otteeseen kaksi viimeistä väliä tekemättä. Kepeiltä piti tehdä täyskäännös takaisin päin, joten viestitin sille varmaankin sen liian aikaisin. Muuten rata meni mielestäni oikein hyvin, enkä karjunut kertaakaan, mitä nyt yhdessä kohtaa sanoin "Joy" vähän tiukemmin. Toisella radalla fiilikseni oli todella hyvä ja vastasi mielestäni jo aika hyvin sitä mitä toivoisin sen olevan normaalistikin treeneissä ja kisoissa. Jälleen kepit jäi kesken ja lisäksi pari rimaa kolahti alas, mutta muuten oli varsin mukavaa menoa. Aika moni muukin koira pudotteli rimoja, liekö sitten ohjaajien mokailuja vai alkoiko viikonlopun rasitukset tuntua jo koirissa. Tehotiimin karsinnat voitti Niinu ja Rhett, toiseksi tullutta en valitettavasti muista (saa kertoa kommenttina jos joku rakkaista lukijoista muistaa...), kolmanneksi tuli Anja ja Böönä, neljänneksi Sanna ja Rubi ja viidenneksi Niinu ja Vimma. Kukaan ei saanut kaikilta neljältä radalta nollaa.

Kisan jälkeen meillä oli vain tunti aikaa siirtyä ja valmistautua ATT:n hallille Jaakon treeneihin. Ja tälläkin kertaa leirin viimeinen treeni sujui meiltä kirkkaasti parhaiten! Ongelmakohtia toki oli, muttei mitään kovin suurta. Ensimmäistä kertaa Jaakko ei muistutellut että roolini Joyn "ohjaksissa" olisi lähinnä jarruhenkiön rooli, joten ehkä edistystä on tapahtunut. Kotiläksyksi tuli kepit, sillä Joy ei kestä sivusuunnassa kuin noin 3 m irroituksen menemättä loppupäässä todella epävarmaksi. Jaakko kertoi itse käyttäneensä Zenille palkkaamista viimeiseen väliin, eli suositteli ottamaan lelun vastaiseen käteen ja pudottamaan sen viimeisessä välissä koiran eteen. Apuna hän suositteli käyttämään ohjauskaaria kahdessa viimeisessä välissä. Meillä olisi ollut tarjolla vielä vapaatreenimahdollisuus pari tuntia myöhemmin, mutta viikonloppu vei mehut sen verran hyvin, että päätimme lähteä Sanna A:n kanssa ajelemaan kotia kohti.

Kiitos kaikille Tehotiimissä mukana olleille, oli todella antoisaa saada olla mukana!!!