Täällä sitä taas ollaan, kotona! Kyllä kotiin on aina eri kiva tulla.

Lauantaiaamupäivällä pakkauduttiin Opeliini, siis sisareni Tarja, 5-vuotias poikansa Konsta, äitini Maire ja kolme koiraani. Voin sanoa että täyttä oli, mutta loppujen lopuksi hyvin mahduttiin. Ajelimme ensin Rautalammille Sirkan ja Penan sekä koiriensa schipperke Susin ja Titin sekä sakemanni Valman luo. Punkkeja tuntui vilisevän, sillä nappasin yhden vipeltämästä Joyn turkilta ja toisen viipottamasta käsivarreltani. Kahviteltuamme ajelimme tallille, jossa ex-ratsuni Percy sekä Sirkan toinen hevonen Prater asustavat. Percy viettää eläkepäiviään ko. tallissa ja siirtyy Sirkan omaan talliin Praterin kanssa loppuvuodesta, kun Sirkka jää vuorotteluvapaalle. Prater oli lähdössä vierailuamme seuraavana päivän takaisin kesälomaltaan Tuomarinkylän Kilpatallille Helsinkiin. Percy oli aika laihassa kunnossa ja melko väsyneen oloinen, mutta papalla onkin ikää jo 25 vuotta. Etukäteen pelkäsin, että pillahdan heti itkuun Percyn nähdessäni, mutta sain koottua itseni. Percy oli kiinnostunut vain leivistäni ja jatkoi sitten Praterin vahtimista. Talli oli todella idyllisellä paikalla ja erittäin siisti. Mielenkiintoinen yksityiskohta olivat karsinoiden seinät, ne näyttivät kauempaa olevan lautaa, mutta olivatkin kierrätysmuovia!!! Tallista löytyi toinenkin minulle uusi tuttavuus, nimittäini pakkopilttuu! Percy on kesän aikana valitettavasti joutunut tutustumaan ko. laitokseen sairastettuaan elämänsä ensimmäisen ähkyn. Ikävä kyllä ähkyä oli hoitamassa eläinlääkärinä leipänsä hankkiva henkilö, jonka hoito oli ollut melkoista puoskarointia. Tyyppi oli ensin kieltäytynyt tulemasta paikalle ja kun viimein tuli, niin työnsi letkun ensin toisesta sieraimesta vatsalaukun sijaan keuhkoihin ja sitten toisti tempun vielä toisesta sieraimesta!!! Onneksi Percy kuitenkin pelastui, mutta näky oli kyllä ollut aika roisi, kun verta, parafiiniöljyä ja keuhkojen tuotoksia oli pitkin ihmisiä, hevosta ja seiniä. Mutta, ei tästä asiasta tämän enempää.

Sunnuntaiaamuna heräsin Joyn oksentaessa. Eihän siinä mitään, varsinkin kesäaikaan koirat oksentavat silloin tällöin, mutta Joy sai kyllä ensimmäisen oksennuksen kolahtaessa maahan jakamattoman huomioni, neiti nimittäin oksensi kiviä! Iltapäivällä piipahdin sitten apteekissa ostamassa kalkkia, josko kivien syönti johtuisi liian vähästä kalkista. Farmaseutti suositteli maustettuja kalkkitabletteja, mutta tuskinpa niitä tarvitaan, kun pennulle kelpaavat kivetkin. Olin oikeassa, Joy pureskeli tabletin tyytyväisenä. Illalla rakensin äitini kanssa rivitaloasuntonsa takapihalle pikkuisen aidan, jotta koirien tai lähinnä Joyn pissattaminen olisi helpompaa. Kävimme myös Joyn kanssa tervehdyskäynnillä Fani-sisarensa (Pevikan Casino Royale) luona Siilinjärven Kasurilassa. Alkuun Joy lähinnä ihmetteli Fania ja saman perheen Susu-vesiäistä, mutta kun pääsivät Fanin kanssa vauhtiin, ei leikistä ollut tulla loppua. Fani on kasvanut Joysta pari-kolme senttiä korkeammaksi, mutta oli mittasuhteiltaan hyvin Joyn kaltainen. Neidit leikkivät parisen tuntia ja minä räpsin n. 150 kuvaa. Laittelen niitä tänään galleriaani, ellen hyydy kesken urakan, mutta täytynee ensin vähän karsia...

Maantaina kävin jäsenkorjaajalla. Ensin Jorma avasi lantiotani sekä korjasi jalat saman pituisiksi, vasen kun oli 1,5 cm oikeaa jalkaa lyhyempi. Lapajumini oli kuulemma sellaisessa kohtaa, jossa se häiritsi myös hengitystä, mutta senkin hän avasi. Oikea polvilumpiokin saatiin takaisin paikoilleen, eihän tuo ole vaivannutkaan kuin vuodesta -98! Vanha agilityvamma.... Rintaranka oli myös juntturassa ja käsivarsissa oli kipeitä paikkoja. Jorma kävi myös niskat ja kallonpohjan läpi sekä antoi rutkasti venytysohjeita, minä kun en tunnetusti venyttele lainkaan. Tässä asiassa täytyy nyt kyllä ryhdistäytyä, sillä ei ole mitään järkeä rampata kaiken maailman hoidoissa, jos ei ole valmis tekemään itse asian eteen mitään. Illalla tulivat serkkuni Krista lapsiensa Eemeli ja Eelis sekä kummitätini Meeri äitini luo kylään. Juhlistimme hiukan äitini keskiviikkona olevaa syntymä- ja nimipäivää. Kahvipöydässä istuessamme kävi ilmi, että joutuisin keskiviikkona menemään pariksi tunniksi töihin, joten joutuisin lähtemään tiistaina kotia kohti.

Tiistaiaamu valkeni harmaana ja sateisena, joten ajelin kotiin ja nyt alan purkamaan Joyn ja Fanin leikkiäiskuvia, tsau! Kuvista suurin osa on ihan huttua, mutta kun kakarat olivat niin vauhdikkaita!

ps. koirien kanssa ei ole ollut mitään kärhämää!