La iltana ajoin duunipäivän jälkeen ystäväni Sirkan luo Rautalammelle, sillä tänään piti olla kisapaikalla viimeistään klo 8:30. Olin Rautalammella vasta ysin jälkeen illalla ja nukkumaan menin vasta vähän puolen yön jälkeen. Olen yleensä nukkunut Sirkan luona suhteellisen hyvin, sillä huoneen saa todella pimeäksi ja se on myös miellyttävän viileä. Sirkan makkari sijaitsee kuitenkin jokseenkin yläpuolella ts. sakemanni-Valman liikuminen kuuluu selvästi alas. Niinpä heräsin jo neljän korvilla ja kesti hyvän aikaa ennen kuin sain unenpäästä taas kiinni herätäkseni taas sitten vähän kuuden jälkeen. En kuitenkaan ollut ihan koomassa, mutta vatsani oli sen sijaan aivan kuralla illan mansikoita ja herneitä sisältäneestä iltapalasta. Sirkalta ajaa noin tunnin kisapaikalle, mutta vartin ajamisen jälkeen alkoi vatsa ilmoitella tyhjennystarpeesta, joten jouduin tekemään lähes paniikkipysähdyksen huoltoasemalle. Onneksi tämä rauhoitti vatsan niin hyvin, ettei mokoma enää vaivannut.

Tänään oli vuorossa kaksi Johanna Nybergin agilityrataa. Kumpikin oli suht helppo ja hyvin virtaava, mutta varsinkin ekalla radalla oli pari erityistä tarkkuutta vaativaa paikkaa. Olin varustautunut videokameralla, mutten sitten viitsinyt alkaa kyselemään ketään kuvaamaan, eli nämä olivat ekat viralliset kisamme joista ei ole muuta kuin muistikuvia.

Ekan radan tarkkuskohta nro 1 oli heti alussa, eli rata alkoi suorassa linjassa olevalla hypyllä ja renkaalla, jonka jälkeen kääntö oikealle hypylle. Renkaan takana häämötti ansana A. Menin lähes renkaan vierelle kutsumaan ja suhisin juuri ennen rengasta näyttäen kädellä hiljentävän merkin. Hiljensihän se, ihan vaan painaltaakseen sitten häntä suorana A:lle meikän huutaessa kitapurjeet ulkona "TÄNNE!". Miksei tuollaisissa paikoissa saa huudettua "JOY!" se kun olisi paaljon tehokkaampaa??? Grrr... Lopputulema oli siis hylky heti kättelyssä. Joy teki kauniin A:n alastulon ja sitten mentiinkin ja lujaa. Puomin jälkeiseltä hypyltä tuli rima alas, kun olin juuri riman päällä kääntänyt hartialinjaa, mutta seuraava tarkkuutta vaativa paikka eli putken kauempaan päähän ohjaus A:n houkutellessa taas läheisyydessä onnistui täydellisesti. Kepeille kääntö meni aavistuksen pitkäksi puomin houkutellessa takana ja loppu olikin oikein hyvä.

Toinen rata oli vielä helpompi, eikä minua siinä mietityttänyt muu kuin keinu, sillä se oli kolmas este ja sille tultiin suorassa linjassa hypyn ja muurin kautta, eli vauhti olisi kova. En kuitenkaan halunnut mennä keinulle asti kutsumaan Joyta ettei eka rima putoasi, joten luotin siihen että muistaisin suhista. Juu, muistinhan minä, mutta vauhtia oli silti niin paljon, että vaikka Joy jarrutti, niin se ei pystynyt pysähtymään keinun päähän, vaan tuli sieltä alas ennen kuin keinulauta osui maahan. Tuomari oli selkäni takana, mutta olin puomille mentäessä näkevinäni syrjäsilmällä kätensä vilahduksen, eli oletin meidän saaneen keinulta virheen. Jatko sujui hyvin kepeille asti, mutta vaikka keppikulmassa ei ollut mitään vaikeaa, niin Joy meni tokaan väliin sisään.  Loppurata menikin aivan nappiin ja aika oli aivan mieletön -17,45! Mineissä ja medeissä tuohon aikaan ei päässyt kukaan muu ja maxeissakin vain jokunen koirakko. Sijoituimme luokassamme kolmanneksi ja sain lahjakortin jolla saa puolihintaisen startin. JAT:illa on myös käytössä systeemi jossa palkintopokaalin saa vaihtaa 5 eur arvoiseen kisalahjakorttiin, joten tein vielä sellaisen vaihtokaupan + palautin ruusukkeen kisajärjestäjille.

Fiilis oli koko kisapäivän ajan ihan hanurista. Radalle oli toki kiva lähteä, mutta radan jälkeen olin ihan plääh. Olo ei ollut mitenkään erityisen löysä tai väsynyt, ts. en sitä ainakaan tiedostanut, mutta koska minulla oli kotimatkalla jopa vaikeuksia pysyä hereillä, niin pistäisin kyllä huonon fiiliksen väsymyksen piikkiin. Minun oli pakko puhua matkalla paljon kännykkään, sillä silmät alkoivat uhkaavasti mennä kiinni ja mietin jo pitäisikö käydä hakemassa energiajuomaa. Onneksi kuitenkin pääsin onnellisesti kotiin ja nukuinkin sitten yli tunnin päikkärit.