Maanantaiaamuna lähdin koirien kanssa vierailemaan Joyn kasvattajien Seijan ja Peetsan luona. Navigointiväline teki taas yllärit ja löysin itseni kapoiselta hiekkatieltä, jolla ohittaminen olisi todella haasteellista ellei mahdotonta, mutta onneksi ketään ei tullut vastaan. Isäntäväki otti minut lämpimästi vastaan ja Kerryn tytär Apila Kersa-tyttärensä kanssa jopa varsin riehakkaasti. Apila ja Kersa ovat kuin kaksi marjaa, joten hetken piti totutella, ennen kuin aloin erottaa ne toisistaan.

Illalla suuntasimme Poriin, tarkemmin sanottuna raviradalle. Ei me sinne heposia menty katsomaan, vaan näyttelytreeneihin! Juu-u, me kaksi lähes näyttelyiden vastustajaa Kuinka ollakaan radalla sattui olemaan myös harjoitusravit, joten tuli sitten seurattua vähän niitäkin. Näyttelytreeneihin tulon syy oli treenit vetänyt virallinen näyttelytuomari ja olihan siellä pari vesikoirapentuakin. Ei me kauaa siellä viihdytty, sillä tullessa kävimme vetämässä Harjavallassa verijäljen Joylle, joten tapoimme pari tuntia aikaa ja suuntasimme sitten jäljelle.

Joy on kerran aiemmin kokeillut verijälkeä ja silloin se oli vasta 6 kk vanha ja tarvitsi paljon apua. Tällä kertaa se nuuhki alkumakauksen todella huolella hieman tassulla kaivelleen. Nuuski sitten hieman ympäristöä ollen hieman ymmällään mitä siltä halusin. Tuli sitten eteeni istumaan, tuijotti silmiin ja heilutti häntäänsä. Näytin vähän kädelläni jälkeä, jolloin seurasi sitä hetken matkaa ja istui sitten taas heiluttelemaan minulle häntäänsä. Tässä vaiheessa ajattelin ettei raukka omaa lainkaan viettiä tähän lajiin, mutta näytin sille taas jälkeä ja kas, likkahan ryhtyi hommiin. Ja tekikin töitä todella huolellisesti! Muutaman kerran harhautui muutaman metrin päähän jäljestä, mutta palasi sitten takaisin jatkaen päättäväisesti jäljestämistä. Alueella oli paljon suopursuja, jotka kuulema levittävät hieman hajua, mutta Joy ei edes hidastanut niiden kohdalla. Jännityksellä odotimme kuinka se selvittäisi ekan kulman, mutta neitihän selvitti sen leikiten. Kaivoi taas makauksesta hieman hajua ja jatkoi sitten epäröimättä jäljen suuntaan, ja toisti saman myös viimeisessä kulmassa. Olen mejän suhteen aivan noviisi, ts. olen Callea lukuunottamatta sitä kaikilla koirillani kokeillut, joten olin toki positiivisesti yllättynyt Joyn työskentelystä, mutta Seija on ollut usein kokeessakin ja hän oli aivan haltioissaan. Vorokin oli lupaava mejäkoiran alku ja Seijalla oli joskus suunnitelmissa viedä se kokeeseenkin, mutta se sitten jäi alkaessani puuhata Voron kanssa agiliitoa. Saa nyt sitten nähdä miten Joyn kanssa käy, eli jos joku olisi innokas mun kanssa mejää treenaamaan ja osaa innostamisen taidon, niin ANNA PALAA, pliis!!

Päätimme mukavan päivän menemällä "Nättien poikien" ravintolaan syömään. Kokemäen keskusta oli niin kuollut, että olin varma etteivät nätit pojat olleet enää patojensa äärellä, mutta niin se vaan oli auki ja ruoka oli vieläpä hyvää. En muista kuollaksenikaan minkä niminen paikka on kyseessä kun Seija käytti siitä edellä mainitsemaani nimitystä, mutta se on se pizza- ja kebab-mesta joka on arvauskeskuksen lähituntumassa. Syödessämme puhelimme Joyn astutussuunnitelmista ja sovimme, että pennutus siirretään vuodella eteenpäin.

Yöpaikaksi Seija oli varannut minulle huoneen läheisestä majatalosta. Hän oli pyytänyt univaikeuksieni takia hiljaista huonetta ja alku vaikuttikin lupaavalta. Vähän klo 22 jälkeen vieressä olevaan "kirjastoon" tuli kuitenkin joku katsomaan tv:tä, eikä varmaan tajunnut että viereisessä huoneessa on joku, sillä ei huomannut hiljentää tv:tä. No, ei siinä mitään, itsekin vielä valvoin, mutta hieman huoletti kauankohan ko. hlö aikoisi tv:n äärellä viihtyä. Klo 23 hän onneksi sulki tv:n ja poistui. Olin nukahtanut puolilta öin, mutta onneksi rakko vaati tyhjennystä hieman klo 1 jälkeen, niin telkku ei jäänyt päälle. Aamusta kävin jossain vaiheessa hereillä, sillä liikenteen melu kuului varsin selvästi, mutta ikävä yllätys odotti klo 6.55. Heräsin kun joku ovi kävi ja sitten naisääni sanoi jotain ja Joy tietty haukahti. Sain sen heti hiljaiseksi, mutta keittiössä oli selvästikin aamiaispuuhat menossa ja sieltä kuului mikron, kahvinkeittimen, yms. ääniä sekä tietysti jutustelua. Melkein tunnin verran meni ennen kuin nukahdin uudestaan ja viimein vaille ysiltä heräsin uudestaan. Että sellainen rauhaisa nukkumapaikka... Muuten siellä oli kyllä hyvä koisata, sillä huone oli sopivan hämärä ja lämpötila ihanteellinen, heillä kun ei ollut vielä lämmöt päällä.

Aamiaiselle ajelin Seijan ja Peetsan luo, ja katselimme myös jokusen agilityvideomme, ennen kuin lähdin ajamaan takaisin kotiin. Erittäin onnistunut reissu