Mun ihan ekat MM-karsinnat kilpailijana. Kuinka ollakaan lähtötohinoissa onnistuin jättämään videokameralaukun kotiin ja sivutaskussa oli tietty mun mp3-soitin. Onneksi kisamusa on myös kännyssä, joten oman vireen rakennus oli turvattu. Kisapaikalla sovin sitten ratojeni kuvauksesta, mutta ensimmäisen kuvaajan akun kanssa olikin käynyt joku häikkä, eikä akussa ollut kameran mukaan latausta kuin noin minuutiksi, mutta sain sitten sovituksi erään toisen kuvaajan. Noh, myöhemmin kävi ilmi ettei hän ollut kuvannut agilityrataamme lainkaan, mutta hyppyrata on sentään taltioitu ja jopa kahdelle eri kameralle.
Lähdimme siis Kitin ja koiralauman kanssa pe-iltana kohti Tarvasjokea, sillä yövyimme Härkätien Kievarissa, joka oli aivan loistava majapaikka, rauhallisen maalaismaiseman keskellä.

Lauantaipäivä oli todella kuuma, joten olin päättänyt kastella edustuspaitaani, siitä kun ei näy päälle, vaikka se olisi märkä. Paita oli todella viilentävä, mutta vika kastelukerta ennen agirataa meni vähän pieleen, ts. en kuivannut paitaa riittävästi ja niinpä kastuivat myös housuni vyötäröstä alaspäin, puolireiteen asti. Harkitsin jopa housujen loppuosankin kastelua, mutta sitten päätin ryhtyä "hällävälistiksi" ja lampsin rataantutustumiseen niine hyvineni. Agilityradan tuomaroi Ritva Herrala, mutta sen oli suunnitellut saksalainen (??) Sabine, jonka piti alunperin olla karsintojen toinen tuomari, mutta hän joutui perumaan tulonsa polvileikkauksen takia. Tuomari piti taukoa ennen mediluokkaa, joten kaikki yli 80 kisaajaa päästettiin samaan aikaa tutustumaan rataan ja aikaa taisi olla jotain 20-30 minuuttia. Äkkipäätä kuulostaa hyvältä idealta, mutta aikas ahdasta siellä kyllä välillä oli. Vaikka mielestäni minua ei jännittänyt yhtään, niin sain tehtyä itselleni aivan mielettömän latauksen ja itseasiassa vire meni vähän ylikin. Lähdössä nakkasin taas hihnan lähes raivokkaasti taakseni ja marssin ykkös- ja kakkoshypyn välimaastoon kutsumaan koiran. Kakkoshypylle olin miettinyt kolme eri vaihtoehtoa, eli joko lyhyintä reittiä siivekkeen ympäri pyörittämällä jaakotuksen tai niiston kautta, mutta koskapa hyppy kolme antoi suoraan A:lle, jonne ei tietty saanut mennä, päätin hyppäyttää kakkosen ristiin, jolloin ehtisin kolmosen taa A:n eteen valssaamaan ja lähetys puomille, jota ennen takaaleikkaus. Puomin alastulon ympärillä oli tiiviisti kaariputki, jonne mentiin kääntöhypyn kautta kauempaan päähän. Valitettavasti kääntöhypyn rima putosi ja nyt kun videota ei ole, niin täytyy pitäytyä käsityksessä, että luultavasti käskytin Joyta riman päällä. Putkelta mentiin 90 asteen avokulmasta kepeille, jonne päätin mennä törkkäämään. Keppien jälkeinen hyppy antoi suoraan maaliin, joten koira piti ottaa hyvin kiinni jo sitä ennen ja kääntää A:lle, josta aika moni koira oli mennä ohi. Vaikka mielestäni otin ihan hyvin Joyta kiinni ennen hyppyä, niin myös se luki maalihypyn ja teki aikas suuren kaarteen A:lle. A:n jälkeen mentiin hypyn kautta puomin pitkän sivun alla olevan putken lähimpään päähän ja taas reitillä oli ansana muuri, jonne putkea edeltävä hyppy antoi suoraan. Aika moni meni tekemään hypyn ja putken väliin valssia, mutta itse päädyin vaihtoehtoon jossa otan koiran kiinni ennen A:n jälkeistä hyppyä, käännän sen voimakkaasti putkelle ja leikkaan takana. Siitäkin huolimatta Joy luki muurin ja tuli isohkolla kaarteella putkeen, mutta onneksi siihen päähän johon pitkikin. Putken jälkeen mentiin suoraan edessä olevalle renkaalle ja siitä kääntö vasuriin vieressä olevalle muurille, jonka jälkeen kirmausosio okserin kautta hypylle, joka antoi suoraan pussiin, jonne ei tietenkään saanut mennä, vaan piti kurvata puomin alastulon alla olevaan putkeen. Tämä samainen hyppy oli se, jonka riman Joy puomin jälkeen pudotti ja niin se teki nytkin. Sen lisäksi se jarrutusyrityksestäni huolimatta lukittui pussiin, mutta sain karjuttua sen sieltä pois, mutta sittenpä se ampaisikin pujotteluun ja meidän tiemme oli sillä radalla siinä. Enpä siinä kisan tiimellyksessä sitten muistanut että radalta pitäisi poistu suorinta tietä maaliin, joten kun sain Joy ulos kepeiltä lähetin sen kaariputkeen, kirmasin pussille, jonnen kerrankin muistin tehdä jarrutuksen ja pääsin loppusuoralle, jossa ei sitten enää mitään vaikeutta ollutkaan. Enää ei olisi varaa toiseen hylkäykseen viikonlopun aikana ja toisella radalla olisi oltava 30 parhaan joukossa, tai muutoin ei meillä olisi asiaa enää toiselle kisapäivälle.

Vaikka olin saapunut kisapaikalle jo noin ysin pintaan ja ollut ekan kerran kisaradalla klo 14, jaksoin todella hyvin koko päivän. Yritin juoda lähes koko ajan ja agiradan jälkeen kävimme Kitin kanssa Hesessä syömässä jaksaaksemme illan loppuun asti. Hyppyradalle pääsin joskus klo 20 hujakoilla ja tällä kertaa oma lataus oli huomattavasti alhaisempi, muttei missään tapauksessa löysä. Näiden kahden radan fiiliksen risteytys olisi varmaankin jokseenkin täydellinen minulle.... Hyppyradan tuomaroi Kari Jalonen ja radan alkuosa koitui hyvin monen koirakon kohtaloksi. Ne koirat jotka eivät pysy lähdössä ajautuivat helposti kakkoselle mentäessä hypylle kolme ja ne jotka hyppäytettiin kakkoshypyllä ristiin hyppäsivät helposti saman hypyn uudestaan. Kolmonen antoi suoraan putkeen, minne ei tietysti saanut mennä, vaan koira piti kääntää renkaalle, jonne mentiin kaariputken suun ohi ja renkaan jälkeen oli mahdollista hyllyttää koira samaisen kaariputken toiseen päähän. Päätin tehdä kakkoselle niisto-persjätön, ottaa Joyn kiinni ennen kolmosta ja kirmata renkaan ulkopuolta vitosta kohden, jossa takaaleikkauksella kääntö kepeille. Vasta videolta huomasin Joyn nousseen lähdössä seisomaan ja peräti ottaneen askeleen perääni, mutta onneksi lähtöhyppyyn oli sen verran matkaa, ettei kello käynnistynyt tai ensimmäinen rima pudonnut. Niisto-persjättö onnistui hyvin ja sain kolmoselta Joyn haltuuni ja renkaalle. Sittenpä peliväline viuhahti edestäni pituudelle! Voin sanoa ettei kyllä tullut pieneen mieleenikään ko. esteen olevan millään tapaa riski. Video

Meikän karsinnat päättyivät sitten tähän. Olisihan se ollut kiva päästä toiselle päivälle tai edes tehdä kummaltakin radalta tulos, mutta koskapa olin vielä reilu vuosi sitten sitä mieltä että  karsintoihin joskus päästyäni oksentaisin luultavasti lähtöviivalle, niin täytyy kyllä sanoa aivan hirmuisen kiva oli kisata. Mielestäni tuomarit olivat onnistuneet erittäin hyvin ratojen suunnittelussa, eikä niillä nähty mitään tekovaikeita piiperryksiä.
Yöksi ajoimme taas Härkätien Kievariin ja koiria autosta ottaessani huomasin Joyn alkaneen ontua. Kisapaikalta lähtiessäni en ollut huomannut mitään, eikä autosta alastullessa tapahtunut mitään kummallista. Ei se pahasti ontunut ja ontuminen loppui kävelylenkin aikana. Aamulenkillä Joy liikkui edelleenkin puhtaasti, mutta kun kisapaikalla otin sen ensimmäistä kertaa autosta ulos, niin ontui ihan reippaasti. Kellmanin Riina tarjoutui katsomaan Joyta ja totesi lapaa tukevan lihaksiston olevan oikealta puolen krampissa. Mitään liukastumista tms. ei mielestäni radoilla tapahtunut, mutta Riinan mielestä ko. vaiva voi syntyä esim. jos hypyn aikana Joy on katsonut minua ja tullut sitten hypyltä alas yhdelle etujalalle. Riina käsitteli lapaa muutaman minuutin ja antoi sitten hoito-ohjeita. Ilmeisesti Riina sai lihasvaivaa aika paljonkin helpotettua, sillä vaikka Joy ontui vielä sen jälkeen kävelylenkillä, niin kun sitten finaalien jälkeen otin sen autosta vielä jalottelemaan ennen kotimatkaa, ei se enää ontunut juuri ollenkaan ja myöhään illalla kotiin tultuamme sitä ei vaivannut kinttu enää lainkaan, vaan paineli iloisesti menemään talon ympäri. Tänä aamunakin liike oli täysin puhdasta, mutta pidän Joyn nyt agilityvapaalla tämän viikon.

Finaalit olivat aivan huikean jännittävät!! Uuden ihanneajan laskentatavan ansiosta monella koirakolla oli finaalin alkaessa mahdollisuus päästä joukkueeseen ja huikea jännitysnäytelmä saattoi alkaa. Erityisen upeaa oli tietysti Janitan ja Omien sekä Anjan ja Prayn pääsy maxijoukkueeseen, kuten myös Jaakon ja Zenin PM-joukkuepaikka (joskin olisin nähnyt heidät mieluiten MM-joukkueessa asti, mutta sehän on vielä mahdollista), minien voittajan Carolinan ja Kertun aivan käsittämätön ylivoima, Mariannen ja Vili-russelin viides sija ja sokerina pohjalla omien seurakavereiden Kaisan ja Rallin PM-joukkuepaikka (myös heille soisin paikan MM-joukkueessa), kuten myös Hannan ja Vimman seitsemäs sija, joka ratkaistiin jännittävällä uusinnalla, jossa Hanna vielä paransi Vimman aikaa. Jännitystä riitti loppuun asti ja pitihän ne palkintojen jaotkin katsoa. Juhlaseremonioiden jälkeen ajoimme pienellä porukalla ruokailemaan Tammisillan ABC:lle ja kaikki taisivat olla jo sen verran väsyneitä, että aikamoinen tovi tuli siellä vietettyä keskustelun kulkiessa melko mielenkiintoisia latuja.