Tänään suuntasin koirineni Hyvinkäällä sijaitsevaan koirauimalaan. Vajaa vuosi sitten laitoin Koiramme-lehden kuvaussessiosotkun jälkeen ko. paikan boikottiin, mutta silloinen toimitusjohtaja (joka koko sopan keitti) on syrjäytetty, joten päätin vielä yrittää. Viime kesänä tytöt polskivat luonnon vesissä antaumuksella, mutta Kerry ei ollut vielä koskaan vapaaehtoisesti uinut altaassa, vaan jouduin sen sinne nostamaan. Joylla oli edellä mainitussa kuvaussessiossa liivit ja ihminen avustamassa altaassa, joten en odottanut ongelmia.

Molemmat koirat olivat ihan rauhallisia uimalan ulkopuolella ja ennen altaaseen menoakin vielä suhteellisen hillittyjä, mitä nyt Kepanderi vähän piippasi, mutta altaan äärelle päästyään meteli yltyi hirmuiseksi. Joy ei arastele lainkaan hypätä hirmuisilla loikilla niin pitkälle altaaseen, kuin vain ikinä pääsee. Vesi roiskuu, mutta siitä Joy viis veisaa. Välillä teki oikein pahaa lantion kietyessä hypyssä, joten täytyy toivoa että koiruli ei satuttanut itseään. Kerry keskittyi lähinnä haukkumaan altaan reunalla ja ryntäilemään lentävän lelun suuntaan. Nostin sen pariin otteeseen liivien avulla veteen ja muistutin, että rampilta pääsee ylös. Lopulta Kerry uskaltautui itsekin uimaan, mutta yletön riekkuminen ja "rantautuvien" koirien lelujen varasteluyritykset ovat Kerrylle se juttu. Uintivuoromme kesti puoli tuntia ja koirat aloivatkin niillä main osoittaa väsymyksen merkkejä. Kerry oli niin tohkeissaan, että väänsi tortut altaan reunalle. Ei ilmeisesti ollut ensimmäinen kerta laatuaan, sen verran ripeästi henkilökunnan edustaja ilmestyi moppaamaan toimittaen minulle kakkapussin. Uinnin jälkeen kuivasin koirat pyyhkeellä ja hiustenkuivaajalla. Kumpikin katsoa tillitti koko ajan altaalle, jossa seuraava ryhmä polski antaumuksella. Kerryä homma harmitti siinä määrin, että välillä piti vähän kiljuakin. Kävelimme vielä ennen kotimatkaa pienen lenkin ja takaisin tullessa Kerry kurvasi suoraan uimalan portaille ja oli varsin harmistuneen oloinen kun vedin sen pois. Tästä kerrasta jäi hyvä maku, joten menen varmasti uudestaankin.

ps. innostuin saamistani Kalevala-koruista sen verran paljon, että käydessäni tänään vaihtamassa Kielo-rannekorun pienempään ostin samalla toiseenkin käteen pronssisen sormuksen.