Viikonloppuna kisattiin agilityn maajoukkuepaikoista Turun seudulla Liedossa. Olin luvannut seurakaverilleni Sannalle toimia KETYnään (kenneltyttö) viikonlopun ajan, joten kiltisti asensin herätyksen lauantaiaamulle klo 6:45 ja kolme varttia myöhemmin lähdimme Hanna L:n kanssa suunnistamaan kohti Lietoa. Etukäteen podin huonoa omaatuntoa siitä, että jouduin ottamaan koirat mukaan, sillä kisapäivät olivat todella pitkät, mutta toisaalta tulisipa pidettyä Joy levossa kinttuaan parantelemassa. Saimme auton noin 100 m päähän kisapaikasta, aivan entisen Koirakondiksen hallin seinustalle, joten auto pysyi varjossa yli puolen päivän. Jätin takaluukun auki ja muut ikkunat raolleen, joten koirilla ei itse asiassa ollut siellä mitään hätää. Siirsin autoa pariin otteeseen hallin eri seinustoille, varjon perässä.

Treenasimme Tehotiimin kesäkuun leirillä ko. hallissa ja silloin pohja oli todella hyvä. Nyt keinonurmi oli harjattu pystyyn ja päälle lisätty "nonparelleja" eli kumirouhetta ja pohja oli todella liukas. Lauantaina nähtiinkin kohtuuttoman paljon kaatumisia. Uskomattomin oli Jouni Oreniuksen ja Yokon suoritus, Jouni kun kaatui radan aikana kolmesti, sijoittuen silti kisan neljänneksi jääden voittajasta vain 0,9 sekuntia!! Aloimmekin oitis ideoimaan omaan seuraamme kaatumiskurssia, sillä kaatuminen niin ettei "peliväline" missään vaiheessa katoa ja ohjaus pysyy päällä oli noissa karkeloissa todella hyödyllinen taito. Koskapa "nonparellit" hakeutuivat ahkerasti sandaaleiheni suunnittelin myös salakuljettavani niitä pussillisen kotiin, jossa voisin sitten treenata jaloillani pysymistä levittämällä niitä pitkin lattioita. Koskapa poistuimme kisapaikalta lähes 15 tuntia kestäneen kisapäivän aikana vain kerran noin tunniksi alkoi jossain vaiheessa tietty väsyttää. Väsymystä torjuin Teho-energiajuomalla + sokeripläjäyksellä, jonka seurauksena tuli reilun tunnin kestänyt hyperenergiakohtaus. Jutut menivät sen verran levottomiksi, että lähipiirikin huomasi että nyt taisi mennä HilTuskalla överiksi Kumpikin huoltamani koira pääsi jatkoon seuraavalle päivälle, joten "työt" jatkuisivat aamulla ysin jälkeen.

Yövyimme jälleen kerran Tuorlassa, jossa minulla oli Hannan kanssa kimppakämppä. Koskapa edellisellä kerralla Tuorlassa yöpyessäni huone oli kuin sauna, olin varustautunut Hannan lieväksi järkytykseksi pikkiriikkisellä (punaisella) silkkiyöpuvulla ja leopardikuvioisella silkkipussilakanasetillä. Hanna vähän uhkaili aikovansa kutsua minua vast'edes Porno-Kirsiksi Huone oli kuitenkin sopivan viileä ja mikä parasta, sen sai sälekaihtimien ansiosta aivan pimeäksi. Nukkumaolosuhteet olivat siis kannaltani erinomaiset, mutta niin vaan heräsin jo kahden maissa solun yhteistiloista kuuluviin ääniin. Kun ne viimein hiljenivät huomasin viereisestä huoneesta kuuluvan kuorsausta. Nukuin todella katkonaisesti ja viimein kuuden maissa luovutin. Onneksi aamiaiselle pääsi tavallista aiemmin, joten olimme kisapaikalla jo ennen ensimmäisen luokan alkua. Toiselle päivälle oli päässyt niin vähän minikoirakoita, etten juurikaan ehtinyt ketyilyltäni niitä katsella, mutta yritin kuikuilla hallin päätyovelta top 5:n radat. Aamupäivällä iski väsymys tosi rankasti, eikä edes Teho-juoma saanut minua virkistymään. Jossain vaiheessa päivää olin jo niin zombie, että aloin jo epäillä osaisinko kohta kertoa enää nimeänikään. Kisakentällä nähtiin kuitenkin niin huikeita jännitysnäytelmiä, että virkistyin sen verran etten mennyt ihan toimintakyvyttömäksi, vaikka jossain vaiheessa suunnittelinkin jo vetäytyväni päikkäreille autoni takapenkille.

Koskapa viikonlopun aikana

- ketyilin

- välitin tulostietoja

- annoin ajo-ohjeita

- autoin kysyjiä ohjausvalinnoissa

- annoin käynnistyskaapeleillani autoni akusta virtaa

- otin vastaan tilauksia Sannan ideoimiin koirien "märkätissiliiveihin"

yms, yms, sain lisänimen Helppi-Hiltunen Ehdotinkin SAGIn toiminnanjohtajalle, että heidän kannattaisi palkata minut ensi vuonna ihan viralliseksi Helpiksi Ketyily onnistui niin hyvin, että Sanna lupasi minulle ko. tehtävän niin usein kuin haluaisin.

Jäimme kisapaikalle palkintojen jakoon asti ja suunnistimme sitten ABC:lle syömään. Puoli kymmenen maissa olin viimeinkin kotona ja siinä vaiheessa olikin takki jo niin tyhjä, että kaaduin jo ennen kymmentä petiin ja nukuin ja nukuin ja nukuin ja nukuin ja nukuin.