Viime yönä tajusin hiukan puolen yön jälkeen, että kisa-aamun suunnitelmissani oli hirmuinen moka, eli olin ajatellut lähteä kisoihin kotoa klo 9, kun luokka alkaisi klo 9.35. Onneksi tajusin asian ajoissa, joten kisa-aamu pelastui niiltä osin. Yön tunteina mietin tulevaa kisaa, aamun eka rata kun olisi meidän ihan eka hyppäri. Mietiskelin missähän kohdassa saisin Joyn kiinni, kun kontakteja ei olisi, mutta rauhoitin itseni ajattelemalla ettei kisan tuomari varmaankaan tekisi rataa jossa mentäisiin lähes koko ajan suoraan eteenpäin. Pohdin myös aamun järjestelyjä kisapaikalla, sillä Joy lähtisi luokassa jo toisena.

Pohdinnan seurauksena näin sitten painajaisunta, jossa olin mukamas menossa vastaaviin kisoihin Kirkkonummelle ja siellä miniluokan palkinnot ajettiin ennen oman luokkani rataantutustumista. Rataantutustumisen jälkeen lähdin heti hakemaan Joyta autosta luokan ekan koiran ollessa jo istumassa lähtöviivalla. Autoni sijaitsi aivan hallin vierellä, joten selvisin reissusta tosi nopeasti, mutta hypyt oli jo laitettu maxikorkeuteen, josta tietysti aloin protestoimaan. Tuomari R. Herralan kanssa tulimme siihen tulokseen, etten saisi kisata kun olin kerran myöhästynyt ja minulle palautettaisiin rahat. Joy oli kuitenkin ilmoitettu toisellekin radalle ja sitä odotellessani päätin lähteä käymään kotona. Kisan ylitoimitsija soitti minulle pian perään ja ihmetteli miksen tullut toisellekaan radalle, johon minä totesin vain luulleeni sen olevan vasta seuraavana päivänä! Kaikesta tästä stressaantuneena heräsin jo klo 6 ja valvoin pitkän tovin, mutta sain onneksi nukuttua vielä ihan pikkupätkän, ennen kellon soittoa klo 7.45.

Aamulla kaikki meni kuitenkin suht ok, mitä nyt takakontin lukko ei suostunut aukeamaan ennen kuin olin sulattanut sitä hiustenkuivaajalla ja numeroliivin toinen puoli oli nauhaton, jonka luonnollisestikin sain vaihdettua. Näistä en ottanut mitään paineita, mutta sitten mp3-soittimeni päätti alkaa katkomaan virtoja ja sekös ärsytti! Rataantutustumisen ajaksi sain Joyn Ellulle kehän reunalle, joten siitä ei tarvinnut stressata, mutta se hipskatin soitin sai mut vatutuksen puolelle. Vekotin on vasta joulukuussa ostettu ja edellinenkin hajosi ihan samalla lailla. Joy oli aamulla jotenkin erityisen ärtsy muille koirille ja jouduin komentamaan sitä useaan otteeseen muille räkyttämisestä. Palkintojen jaon aikana sisäänheittäjä kävi kertomassa, että lähtisinkin luokassa jo ekana ja tässä vaiheessa paiskasin oven päin kaikkia muita asioita ja aloin keskittyä rataan.

Tutustuin rataan Vapun ohjeen mukaan myös "koirana" ja tiedostin, että minun olisi kerrottava Joylle ennen hyppyä kolme käännöksen olevan tulossa, kuin myös ennen hyppyä 6. Otinkin sitä hieman haltuun, sillä seurauksella että kolmosen rima kolahti alas, mutta tyypilliseen tapaani saatoin Joyn aivan liian lähelle hyppyä ja koiruli kävi melkein putkessa asti kääntymässä. Tästä johtuen ehdin hiukan liikaa edelle ja tulin omalla liikkeelläni tuupanneeksi Joyn hypyltä 6 takaisin lähtöön. Kepeillä sain rytmistä uudestaan kiinni ja loppurata sujuikin tismalleen suunnitelmani mukaan, lukuunottamatta viimeistä rimaa, joka tuli alas. Video

Kun hatutus menee tietyn rajan yli, on minun vaikea päästä nollaamaan itseni. Vasta kun B-kisa oli päättynyt alkoi mielialani kohota ja lopullisesti sain ekan radan tuoman harmituksen nollattua saatuani mp3-soittimen takaisin elävien kirjoihin. Keksin testata sitä ilman mukana olevaa suojusta ja toimi ainakin tällä kertaa moitteetta loput kisareissusta. A-kisan radan alku huoletti minua hieman, sillä tunnetusti näytän olevan käännöstunari. Onneksi alkuperäinen rakennelma ei ollut lopullinen, vaan Anne käänsi kolmoshyppyä hieman näyttämään vasempaa putken suuta, mutta vein kohdan kuitenkin aluperäisen suunnitelmani mukaan. Soitin menomusaa edellisen koirakon radalle lähtöön saakka, joten oma vire oli mitä parhain. Alku meni suunnitelmani mukaan ja sain jopa suhahdettua ennen hyppyä kolme, mutta Joyn sujahdettua putkeen totesin olevani auttamatta jäljessä, mutta sain kuitenkin ohjattua Joyn pienen mutkan kautta A:lle. Kepeillä pidin erityisesti silmällä viimeistä väliä, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Keinulta putkeen vienti mietitytti etukäteen, mutta jätin sivusuunnassa sen verran reilusti välimatkaa, että sain linjattua oman liikkeeni suoraan putkeen, jonne Joy lukittui hyvin. Putken jälkeiselle hypylle vienti meni suunnitelmani mukaan ja muistin jopa tälläkin kertaa suhahtaa jarrutuksen merkiksi, mutta sitten. Minun oli tarkoitus ottaa hypyn jälkeen Joy kaksin käsin kiinni ja peruuttaa sen verran, että saisin linjattua oman liikkeeni puomin suuntaan, mutta näinhän en sitten suinkaan toiminut, vaan onnistuin suuntaamaan Joyn suoraan puomin vieressä olevalle hypylle. Hyvä minä, JES! *Taputtaa (NOT) käsiään!* Pisteenä iin päälle, viimeinen rima kolahti jälleen alas. Koheltamisestani huolimatta radasta jäi todella hyvä maku, vaikka puomi ja keinu eivät täydellisesti onnistuneetkaan.  Video

Sain tänään lainassa olleen kontaktihärpäkkeeni takaisin, tosin siitä puuttuu hieman osia. Heti kun saan uudet osat alan treenata alastuloja kotona.