Kisakentille paluu on nyt suoritettu Viimeistelytreeneissä kuitenkin huomasin hallintapuolella melkoisia ongelmia, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla ja vähän jännittikin kun en ole aiemmin ollut Allan Mattsonin radoilla.

Pidin kovasti Allanin radoista, tosin vähän ärsytti kun kaikilla kolmella oli periaatteessa sama alku ja joku hillitön kaahotussuora, mutta niissä oli mielestäni sopivassa suhteessa hallintaa ja irtoamista, eikä mitään tekovaikeutta, jota vihaan. Jokaisessa lähdössä Joy nousi seisomaan ja hiipi kohti ekaa rimaa, mutta palautin sen joka kerran istumaan (joskaan en korjannut enää paikkaa) ja palautuksen jälkeen se pysyi hyvin paikoillaan. Kakkoselle tein joka kerran niiston, joka oli mielestäni meille ainoa järkevä ohjaus tuohon kohtaan. Hypärillä tosin arvelin putken olevan liian houkutteleva ja olin oikeassa. Ekalla radalla oli nolla todella lähellä, mutta tiesin kahden putken välistä kääntämisen olevan todella haasteellista, sillä ko. paikka oli prikulleen peilikuva viimeistelytreenieni kohdasta, jossa putkesta irrotettiin koira kauempaan putkeen ohjaajan jäädessä kauas taakse. Olin suunnitellut jääväni aivan kasiputken suulle vetämään Joyta, josta olisin sitten kääntänyt sen ysihypylle, mutta tosi moni meni suoraan ysihypylle kutsumaan koiraa ja koska se toimi monelle, päätin itsekin tehdä niin, muistamatta että vaikka Joy kääntyy periaatteessa hyvin putkelta niin se lähteekin sitten valumaan sivusuuntaan ja niin kävi nytkin siinä määrin että Joy kävi seuraavan hypyn väärällä puolen ja Allan oli nostanut nyrkin ylös. Puomilla Joy pysähtyi aivan liian aikaisin, johtuen siitä että olin niin kaukana takana. Muilta osin ihan ok rata. Tokalla radalla tyrin keinulle viennin, kun en halunnut juosta päähän vaihtamaan puolta, ja peliväline sujahti vieressä olevaan putkeen. Hypäri olikin siten ihan kaoottinen, mutta hauskaa oli ja se kai on lajin tarkoituskin. Video