Tänään koitti taas arki, eli palasin töihin.

Viikonloppu meni kuin siivillä agilityn MM-kisoja seuraten. Ihan en päässyt tavoitteeseeni nähdä kaikki suoritukset, muttei niitä kyllä kovin montaa jäänyt näkemättä. Suomalaiset joutuivat kovista odotuksista huolimatta tyytymään yhteen mitaliin, Jounin ja Yokon voittaessa MM-pronssia huikean jännittävässä maxien kisassa. Suomen Jaakko ja Zen olivat tiukasti kullassa kiinni vielä ennen agilityrataa, mutta valitettavasti Zen livahti väärälle radalle ja niin kultaa voitti USAn kertakaikkisen upea pari Marcus Topps ja borcol Juice, joka oli henkilökohtainen suosikkini ko. luokassa heti Jaakon ja Jounin jälkeen. Kisoissa koettiin myös tunteikas hetki, kun Mikko ja Ava tekivät jäähyväiskisaratansa ja radan jälkeen Mikko ja Ava tekivät kunniakierroksen jäähallin katsomon seistessä osoittamassa suosiotaan. Silmäkulmiaan pyyhki kyllä hyvin moni, kuten myös minä, puolivirallinen itkijänainen ;) Monia upeita koirakoita nähtiin, mutta kyllä Suomessa agilityn taso on ihan huikeaa useisiin maihin nähden. Haltuunotto näytti olevan kovin monelle ohjaajalle tuntematon käsite =) Ulkomaisista ohjaajista mieleeni jäi kenties parhaiten venäjän Svetlana Tumanova, jonka ohjaus ei näyttänyt kovin kummoiselta, mutta jonka koirat näyttivät lähes lukevan hänen ajatuksiaan. Hän kisasi niin monella koiralla, etten pysynyt enää kärryillä montako niitä oikein oli, mutta hänen kaulaansa ripustettiin niin medien yksilöpronssi kuin minien joukkuehopeakin ja kymmenestä juoksemastaan radasta saldona oli kymmenen nollaa, joista yksi yliajalla. Koirista yksi mieleeni jääneistä on Saksan tuulennopea shelam Caja, joka pisti varmaankin erityisesti silmään siksi, että sen turkki oli leikattu aivan lyhyeksi. Negatiivisesti mieleen jäi Eestiä edustanut russeli, joka liikkui huonosti ja hitaasti. Teki kyllä pahaa seurata, kun koira joutui suorittamaan kaikki viikonlopun 4 rataa. Toinen ikävältä tuntunut asia oli eräs ohjaaja, jonka maaliintulorutiineihin kuului napata bordercollietansa kaulakarvoista kiinni ja pyörittää ilmassa ohjaajan itsensä ympäri. Onhan sitä joskus männävuosina tullut itsekin nostettua keppiin tarrautunut terppa ilmaan ja pyöritettyä itseni ympäri, mutta nykytietämykselläni en voisi ikinä niin tehdä, tietäen miten valtava riski koiran on moisessa käsittelyssä loukata itsensä. Viikonloppu oli tosi rankka ja olin jo eilen illalla ysin korvalla aivan valmis petiin, mutta niin vaan tuli pilkittyä lähes yhteentoista asti enenpi vähempi hereillä. Onneksi sain vielä aamulla nukkua, kun töihin paluu alkoi iltavuorolla.

Eilen oli facebookissa kaverikutsu Voron ensimmäiseltä omistajalta Emilialta. Olen pelännyt tapaavani hänet jossain kisoissa, kun en olisi varmasti parkumatta pysytynyt kertomaan Voron kuolemasta. Vaikka sain kertoa asian netissä, tuntui tosi pahalle ja itkuksihan se sitten menikin. Emilia ei harrasta tällä hetkellä agilitya lainkaan, joten ei ollut uutista vielä kuullut.

Kerryn haava on parantunut hyvää vauhtia ja kipulääkettäkin olen antanut enää 1/4 tabletin aamuin illoin. Ohutneulanäytteen tulosta en ole vielä saanut, joten jännitettävää riittää siltä osalta vielä hieman. Joyn kanssa treenasin tänään pihalla vähän käännöksiä ja keppejä.