Tällä viikolla päätin reiden olevan jo niin hyvässä kunnossa, etten laittaisi siihen enää tukea. Timon treenirata vaikutti sangen haastavalta, varsinkin alun kirmausosio, mutta päätin sijoittua kolmosena olevan okserin lähimaastoon ja ohjata sieltä alun. Kuinka ollakaan olinkin katsonut ratapiirroksen väärin, eli lähtö olikin eri suuntaan, joten radan alkuosa piti suunnitella uusiksi. Este 3 oli okseri, suorassa linjassa muuri ja suoraan edessä putki, jonne ei tietystikään saanut mennä, vaan piti kääntää koira oikealle hypylle, joka antoi suoraan parin metrin päässä olevaan putken väärään päähän. Ehdin jo vähän kirota kun tuli jätettyä reisituki pois, mutta eihän siinä muuta kuin kirmaamaan. Uhosin tosin ensin Timolle, että yritän viisi kertaa ja jos ei onnaa, niin lähden kotiin. Siinä vaiheessa kun Joy laskeutui hypyltä neljä alas, niin olin sitä jo noin viisi metriä takana, eikä minulla ollut mitään työkaluja saada sitä putken kauempaan päähän. Sain sen kyllä tokalla tai kolmannella yrittämällä menemään oikein, kun onnistuin jotenkin kertomaan sille hypyn viisi ja se jäi riittävän epävarmasti arpomaan seuraavaa osoitetta, mutta lopulta jouduin muuttamaan suunnitelmaa niin, että leikkasin juuri ennen muuria jolloin pääsin pienellä siksak-juoksulla kertomaan sille vitoshypyn ja hillittömällä munkilla vielä oikean putken päänkin. En sitten jäänyt sitä kohtaa hinkkaamaan, kun ei siitä hyvää tällä koiran ja ohjaajan välisellä nopeuserolla saa. Tässä vaiheessa jalkaakin alkoi särkeä, tosin ei sillai "revähdinpä nyt uudestaan" vaan ihan rasituskivun tyyppisesti.

Muurilta tiukka käännös osoittautui mahdottomaksi. Menin vieläpä minimuurilla, mutta vaikka lopulta Timokin auttoi narupallon kanssa, niin Joy teki hirmuisen kaarteen. Sillähän oli JAUn kisoissa vaikeuksia hahmottaa muurilla takaakierto, joten nyt täytyy alkaa muurin tehotreeni. Ei kai sitä ole erityisemmin tullut treenattuakaan, kun olen mieltänyt sen tavalliseksi hypyksi, vaikka onhan se paaaaljon massiivisempi. Jaakotus hypylle yhdeksän toimi tosi hyvin, eli vaikka takana oli kaksikin eri ansaputkea, niin Joy pysyi hyvin ohjauksessa. Kepeille vienti vaikutti mielestäni aluksi lähdes mahdottomalta, sillä eka keppi oli noin metrin päässä putken suusta, mutta niin vaan Joy haki kepit, kunhan vaan kerroin riittävän ajoissa mitä siltä halusin. Kepit oli laitettu niin, että oli etua jos pystyi jättämään koiran pujottelemaan yksin loppuun asti, sillä keppien jälkeen tehtiin täyskäännös takaisin päin ja luukutettin vieressä olevaan suoraan putkeen, jonka jälkeen oli takaakierto hypylle 15. Takaakiertoa vaikeutti puomi, joka oli sijoitettu putken suhteen niin, että koira näki sen hyvin jo putkesta eli ekalla kerralla Joy luki puomin eikä takaakiertoa. Parhaiten sain kohdan tehtyä niin, että jätin putken itseni ja pujottelevan Joyn väliin (=layeröin) ja tein takaakierron poispäinkäännöllä. Kun sain jarrutettua Joyn vauhtia ennen takaakiertoa, niin teki todella mallikkaan käännöksen. Lopussa ei suurempia ongelmia ollutkaan, paitsi että hypyn 18 takaakierto piti näyttää hyvin maltillisesti, ettei Joy ampaissut takana olevaan putkeen.