Menin tänään hallille treenaamaan Kerryn ja Joyn kanssa. Olen käyttänyt viime aikoina Kerryn motivaattorina vanhaa turkisavaimenperää, jolla on mittaa 15-20 cm, paksuutta suurin piirten sen verran kun maatiaiskissan hännässä ja muutama metallirengas muistona vanhasta tehtävästä. Onneksi avainrengasta ei enää ollut. Joy odotti vuoroaan häkissa ja päästäessäni sen sieltä en huomannut ottaa Kerryltä lelua pois. Tytöille tuli siitä kiista ja Joy nappasi lelun juosten toiseen päähän hallia. Samantien mulla alkoi kauhea ajatusketju päässä, kun tajusin Joyn mitä luultavimmin yrittävän syödä sen. Yritin kiinnittää Joyn huomiota itseeni, mutta Joy nielaisi lelun kokonaisena. Ryntäsin heti puhelimeen soittamaan eläinlääkäriltä toimintaohjeita, koska mieleen tuli oksennuttaminen, kovin pitkällä suolistossa kun lelu ei voisi mitenkään vielä olla. Yritin saada vakkarilääkärimme Satu Puoskarin langalle, mutta puhelu ohjautui toiselle eläinlääkärille. Hänen tuntui olevan hiukan vaikeaa ymmärtää mikä on turkisavaimenperä ja minkä kokoluokan koirasta oli kyse. Hän piti oksennuttamista hiukan riskaabelina metalliketjun takia, koska se voi jäädä jumiin ruokatorveen. Tulimme siihen tulokseen, että syötän sille purkkiparsaa sekä parafiiniöljyä. Purkkiparsa on minulle tuttu konsti jo vuosien takaa, joten minulla on sitä aina. Kerran olen sitä jo Joylle syöttänytkin, kun epäilin sen syöneen lasinsiruja. Niinpä tein lyhyen jäähdyttelylenkin, ajoin kotiin ja kaadoin koko purkillisen purkkiparsaa Joyn kuppiin ja maustoin sen vielä parafiiniöljyllä. Joy oli aluksi vähän ihmeissään siitä, mitä ihmettä kupissa oli, mutta söi kuitenkin kupin lähes tyhjäksi. Nyt sitten vaan toivotaan parasta ja pelätän pahinta.