Tämä viikko on ollut jotenkin vaikea. Töiden jälkeen olen aivan poikki, enkä oikein jaksaisi puuhata mitään. Aamuisin herään paljon ennen kellon soittoa, mutta iltaisin en osaa mennä ajoissa nukkumaan, vaan yritän nuokkua hereillä ja sitten yleensä heräänkin sohvalta. Flunssakin on ottanut takapakkia, eli aivastelen taas ja kurkkukin kipuilee ajoittain. Sunnuntaina oli nykyisen ravinto-ohjelmani mukainen ensimmäinen herkkupäivä. Koska mässytön maaliskuu oli vielä kesken en sallinut itselleni "oikeita" herkkuja, vaan tyydyin kisapaikalla syötyyn kolmioleipään sekä kotimatkalla haettuun Mäkkärin fiestasalaattiin (700 kcal) Sunnuntai-iltana tulikin ylipitkä ruokailuväli ja taisipa yksi ateriakin jäädä väliin. Muutenkin tällä viikolla on tuntunut siltä, että pieni nälkä vaanii lähes koko ajan. Tähän asti on punnituspäiväni ollut maanantai, mutta koska viikottaiseksi herkkupäiväkseni tulee (pääsääntöisesti) sunnuntai, niin siirsin punnituspäiväksikin sen. Herkkupäivän tarkoitus olisi lähinnä hiilareiden tankkaaminen ja koska hiilarit sitovat nestettä, tulee paino pompsahtamaan aina ensin hiukan ylöspäin, joten 2-3 pvään ei suositella vaa'alla käymistä. Ensi sunnuntaina on ensimmäinen herkkupäiväni, jolloin sallin itselleni ihan kaiken syötävän ja sopivasti meillä on silloin JAUn hallituksen kokous. Voi olla ettei sihteerikkö ole tässä kokouksessa ihan ajantasalla kirjattavien asioiden suhteen Paino on pudonnut helmikuun alusta 7,5 kg.

Eilen kävin Joyn kanssa treenaamassa, tosin Samu on edelleenkin reissussa, joten treenasimme Lauran ja Sannan kanssa. Teimme radan pätkää jossa oli muutama välistä veto, kepeille vientejä 180 asteen kulmista, yms. Lopuksi pyysin Sannaa viemään Joyta, kun halusin testata miten se kulkee jonkun muun kanssa ja myös nähdä miltä sen meno oikeasti näyttää. En huomannut Joyn työskentelyssä mitään vieraskoreutta, vaan teki hyvin töitä minuun vilkuilematta. Myös minä testasin Sannan Huimaa ja painelin menemään pikkupätkän sukkasillani ilman polvitukea, eikä mitään käynyt, jes! Huimankaan menosta ei kyllä huomannut sillä olevan vieras kartturi.

Meillä on töissä to-la Prisman synttärihulabaloo, eli meiltä saa filmeistä kuvat, kuvasta kuvat ja laserit puoleen hintaan sekä 6 passikuvan sarjan kympillä. Sen johdosta minulla olikin tänään poikkeuksellinen työvuoro, joten ajelin aamullakin treenaamaan. Lähes heti astuttuani hallin ovesta sisään työkaverini soitti kertoen kuvanvalmistuslaitteiston herjaavan paperitukosta, vaikkei siellä sellaista ole. Neuvoin mitä tehdä ja aloitin treenaamisen Joyn kanssa. Kohta puhelin soi uudestaan ja työkaverini kyseli lisää ohjeita. Minua alkoi jo ottaa pattiin, mutta kyllähän neuvottava on, olkoonkin etten voinut oikeastaan sanoa samat kuin edellisen puhelun aikana. Päästin sitten Kerryn häkistä jaloittelemaan Joyn kanssa, ennen kuin alkaisin treenata sen kanssa. Joy elvisteli palloaan ja yht'äkkiä laukkasi täysiä päin Kerryä, joka tietysti kaatui läsähtäen ja vieri ympäri törmäten lähes renkaan jalkaan. Kuperkeikka näytti tosi pahalle, joten tsekkasin kuinka Kerry liikkui ja kun en huomannut mitään poikkeavaa, niin treenasin hieman putkea, rengasta, keppejä ja puomia. Oli oma itsensä, mutta Joyn seurassa valitsi selvästi reittinsä niin ettei Joy pääsisi sitä kaatamaan. Törmäysvammat ovat todella inhottavia ja vaikka varsinkin nyt tyttöjen kokoero ei näytä kovin valtavalta, niin tosiasiassa Joy painaa yli tuplasti sen mitä Kerry. Seuraava aika Patricialle on vasta kesäkuussa, joten pohdin josko veisin Kerryn jonnekin tsekattavaksi sitä ennen. Kerryllähän oli joulukuussa juurikin yhteentörmäyksen aiheuttama lanneselän vamma, jonka Patricia sai kuntoon. Silloinen yhteentörmäys oli voimaltaan huomattavasti lievempi, tosin törmäyskohdallakin on varmasti merkitystä. No, onneksi Kerryllä ei ole tarkoitus kisata, joten tuskin se kovin huonoon kuntoon ehtii kesäkuuhun mennessä tulla ja tietysti jos huomaan siinä jotain poikkeuksellista, niin kiikutan sitten oitis tutkimuksiin. Mutta takaisin treeneihin. En siis tehnyt Kerryn kanssa enempää ja Joyn kanssa tein kovasta vauhdista kääntöjä sekä kontakteja. Tällä kertaa pidin kaikki rimat 45 cm:ssä, minulla kun näyttää alkavan muodostua pääkoppaan joku rimojen pudotteluongelma. Yritän kyllä kertoa itselleni Joyn olevan vielä nuori ja tuskin se alkaa rimoja isommasti roiskia, mutta kun minulla ei ole aiemmin ollut rimoja pudottelevaa koiraa, niin niitä tuntuu viimeaikoina pudonneen vähän liikaa. Suurinosa tai jopa kaikki lienevät kuitekin ihan omia aikaansaannoksiani....

Joyn juoksun olisi pitänyt jo alkaa. Kyttään jatkuvasti sen pissojen väriä ja aina epäilyttävää peräpään tutkimista huomatessani tarkistan heti paperialla onko juoksu jo alkanut. Joy eka juoksu oli muistaakseni 9 kk:n iässä ja sen jälkeen väli on ollut lähes päivälleen 6 kk. Mutta nyt kun Kerryn hormoonitoiminta on steriloinnin myötä lakannut, niin ehkä Joynkin juoksuväli normalisoituu. Toivottavasti pääsemme vielä ainakin pääsiäisenä kisaamaan, sillä olen ilmoittanut sen silloin 4 starttiin.

Mari restauroi tyttöjen BOT-verkkoloimien vatsakappaleiden kiinnityksiä ja nyt tyttöjen rotsit näyttävät varsin tyylikkäiltä! Kiitos Mari!!! Joy tyypilliseen tapaansa vihaa omaansa, se kun vielä kutittaa inhottavasti hänen jalorotuista häntäänsä. Huvittavaa sikäli, että Joy hännän päällä saa vaikka seisoa, niin neiti ei ole moksistaan, mutta vaatteet eivä saa sitä kutittaa. Joy kuolasi taas pitkästä aikaa autossa eilen illalla ja tänä aamuna, muttei onneksi enää treeneistä palatessamme. Toivottavasti oli vain ohimenevä ilmiö.