Torstaina pentulaiset täyttivät 3 viikkoa ja juhlistivat sitä matokuurilla. Lämpimään äidinmaitoon tottuneelle pennulle ei matolääkkeen popsaaminen oli ihan itsestään selvä juttu, ja tälläkin kertaa matolääkettä oli lopulta muutaman pennun päässä ja Kerryn parrassa. Jälkiruuaksi tarjosin kaikille pientä palaa lämmintä paistijauhelihaa, jota jotkut hiukan maistelivatkin.

Kiinnitin illalla huomiota Joyhin, joka nuohosi takapäätään tavallista useammin. Hain palan wc-paperia ja pyyhkäisin takajalkojen välistä, muttei paperiin jäänyt mitään viirua. Vähän myöhemmin Joy makoili selällään sohvalla ja katsoin pimpsaa tarkemmin. Minusta se näytti selvästi hiukan turvonneelta ja epätavallisen kostealta, joten hain uudestaan paperia ja pyykäisin, ja kyllä vaan, Joyn juoksu on alkanut 10,5 kk:n iässä. Juhlistin naiseuttaan mittaamalla säkäkorkeudenkin ja mitta näytti lukemaa 39,4 cm, joka on kaikin puolin aivan loistava!! Agilitykisoissa mediluokkaan pääsevät 35-42,99 cm koirat, joten minun ei tarvitse jännittää lainkaan mittausta, Joy on selkeä medi. Olen sen tosin tiennyt jo kauan :D

Perjantaiaamuna menin Voron kanssa agilitykisoihin Purina Areenalle. Ensin kilpailimme tämän vuoden MM-tuomarin Anne Saviojan hyppyradalla. Voro oli lämmittelyssä tavallista ärhäkämpi muille koirille ja radallakin piti käydä pituushypyn jälkeiseltä hypyltä vähän haukkumassa ratahenkilölle. Pussin jälkeiseltä hypyltä tuli kielto, mutta muuten ihan ok rata. Jäähdyttelylenkin jälkeen ajelin kotiin ja leikkelin pentujen kynnet. Toimenpide oli jo paljon helpompi kuin viime viikolla, mutta nyt alkavat tassukarvat olla jo niin pitkät, että kynsiä joutuu jo vähän etsimään. Voro kävi nuuskimassa pentulaisten peput ja näytti ensi kertaa ymmärtävän, että meillä on pentuja, sillä jäi seuraamaan pentujen nukkumista aitauksen ulkopuolelle. Puoli kahden aikoihin läksimme ajelemaan takaisin Purinalle ja vein äitini Tikkurilan juna-asemalle, josta hän jatkoi matkaansa kotiinsa Siilinjärvelle.
Agilityradan tuomaroi Tuomo Pajari. Rata ei ollut teknisesti kovin vaikea, mutta olihan siinäkin omat ongelmapaikkansa. Voro oli lämmittelyssä silmiinpistävän vaisu. Se ei räyhännyt kenellekään, mikä on tietysti hyvä asia, vaan pikemminkin vaikutti välillä jopa arastelevan muita koiria. Radalla se ei haahuillut lainkaan, vaan teki söpön nollan. Illalla tulivat Kerryn kasvattajat Teija ja Jouni katsomaan pentuja ja toivat niin emännälle kuin pennuillekin paljon tuliaisia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuukauden päästä Valma muuttaa heille asumaan isoäitinsä Vilman ja sisarpuolensa Ellin luo. Anttilat toivat minulle myös polttopuita, joten pääsen niillä mukavasti kesään asti.

Viime yönä Kerryn piti päästä ulos kahden maissa. Vaikka se vain piipahti ulkona, niin yöuneni karkasi täysin. Niinpä katselin aamuyöstä tunnin verran tv:tä, kunnes alkoi taas nukuttaa. Kellon soidessa 8:15 oli olotilani lievästi sanottuna nuutunut. Ihmettelin, kun Voro oli nukkumassa keittiön lattialla, se kun on vanhemmiten ominut sängyn täysin. Aamulenkillä se oli todella vaisu ja käveli muun lauman perässä, kun se on tavallisesesti keulilla. Ajattelin sen olevan eilisten kisojen jäljiltä jäykkä, kun on ollut niin vähällä agitreenillä, mutta kun se ei kiinnostunut lainkaan ruokakupin täyttämisestä eikä syönyt edes tarjoamaani makupalaa, aloin huolestua toden teolla. Voi tietysti olla, että se on kisapäivän jäljiltä jäykkä ja koska sen on täytynyt kaksi viikkoa vahtia töissä ollessani äitiäni, on nyt yksinkertaisesti relannut niin, että vain nukkuu muutaman päivän, mutta oli silti tosi kurjaa lähteä töihin ja jättää raukka makoilemaan keittiön lattialle.