Maanantaina menin treenaamaan Sanna K:n kanssa Hittikselle Janitan ohjaukseen. Täytyy sanoa, etten kyllä muista koska olisin ollut niin huono kuin tuossa harjoituksessa olin. Rata oli Jaakko Suoknuutin käsialaa ja mittaa sillä oli 32 esteen verran. 

Radan alku oli hypystä, pussista ja pituudesta koostuva suora, jossa lähtöhypyn ja pituuden välillä oli sivulla kummallakin puolen J-putki. Pyysin Janitalta vinkkejä lähdössä pysymiseen ja hän suositteli pysähtymään aina muutaman metrin välein, kääntymään kohti koiraa aivan kuin vapauttaakseni radalle, kehumaan, käskemään pysyä paikallaan ja jatkamaan matkaa. Täytyy sanoa, että konsti toimi hyvin, sillä kävelin pituuden eteen asti ja Joy pysyi lähdössä. Sitten vähän häiröitä, jolla sain Joyn vähän nytkähtelemään, muttei lähtenyt radalle. Pituudelta koira piti saada kääntymään tiukasti oikealle, vieressä olevalle hypylle, jonne mentiin putken suun editse. Vaihtoehdot pituudelle oli joko voimakas jarrutus ennen pituutta ja valssilla kääntö hypylle tai sitten ihmisnuoli pituuden taakse. Valitsin ensimmäisen, mun valssit kun on mitä on. No joo, pyyhkeitä tulikin sitten ihan pinoksi asti... Valssi olisi pitänyt saada valmiiksi ENNEN kuin Joy ponnistaa pituudelle ja mun valssi ei ehtinyt valmistua edes siihen kun Joy oli jo maassa. Jarrutuskaan ei oiken toiminut aluksi ja toiseksi voimakkain ohjauskeino eli katseen suunta jäi käyttämättä. Sen sijaan kädet kyllä jatkoivat matkaa esteen yli, joka oli tietysti osasyyllinen siihen miksen ehtinyt saada valssia aikataulussa valmiiksi. Kun kaikki osatekijät saatiin kuntoon teki Joy käännöksen aivan nuolemalla ja ehdin hyvin seuraavalle hypylle tekemään niisto-persjätön. Sittenpä olikin vuorossa etukäteen radan vaikeimmaksi kohdaksi epäilemäni suora, eli A:n alla oleva suora putki, joka antoi suoraan hypyn kautta noin 90 asteen kulmasta avokulmasta kepeille, jonne ei saanut mennä, vaan putken jälkeiseltä hypyltä koira piti kääntää noin 90 astetta oikealle (itse kirmasin siis putken vasenta puolta) pujottelun vieressä olevalle renkaalle ja sieltä tiukka kääntö umpikulmasta pujotteluun. Vaikeuksia odotin siltä saralta, että Joy ampuu putkesta suoraan hypyn kautta pujotteluun, mutta itse asiassa se ei mennyt sinne kertaakaan. Vaikeimmaksi osuudeksi osoittautui Joyn saaminen pituuden jälkeiseltä kääntöhypyltä putkeen ja sekin vain sen takia etten kuulema edes vilkaissut itse putkeen, vaan katseeni oli jo putken jälkeisessä elämässä, jolloin Joy kirmasi perääni. Niistossa oli tärkeää että katse seuraa koiraa alas asti ja persjättö tehtiin hyvin lähelle putken suuta. Kepeille viennit onnistuivat täydellisesti ja pystyi layeröimään renkaan helposti + sijoittumaan jatkon kannalta hyvin Joy pujotellessa, se kun kestää helposti sivuetäisyyttä ainakin 5-6 metriä, ellei enemmänkin. Pujottelun jälkeiselle hypylle ihmisnuolimainen jarrutus, koiran lähetys seuraavalle hypylle takaakiertoon ja päälle juoksu, jolloin pääsin jatkon kannalta riittävästi edelle, sillä seuraavaksi koira piti saada A:n alla olevaan putkeen sinne kauempaan päähän, eli se piti kuljettaa aivan A:n editse ja matalalla keilaavalla kädellä putkeen lähetys. Jos päälle juoksu epäonnistui, oli koira aivan varmasti joko A:lla tai pituuden viereisellä hypyllä. Suoran putken jälkeen koira lähetettiin vieressä hieman alempana sijaitsevaan toiseen putkeen ja tämä onnistui parhaiten tekemällä persjättö hyvin lähellä A:n alla olevaa putkea, sitten lähetys seuraavaan putkeen ja sen ulostulopäähän taas persjättö, josta pituudelle jarrutus ja puolivalssin kautta hypylle ja pakkovalssilla seuraavaan putkeen. Itselläni puolivalssi jäi aika onnettomaksi ja pakkovalssi kokonaan tekemättä, eli oikeastaan vaan lähetin Joyn hypylle, merkkasin putken suun ja lähdin kirmaamaan kohti ensimmäistä J-putkea. J-putki antoi suoraan toiseen J-putkeen, jonne ei tietenkään saanut mennä, vaan koira piti saada putken ja hypyn välistä kääntöhypylle, takaisin juuri ohitetulle hypylle, joka antoi suoraan ekaan J-putkeen, jonne ei tietenkään saanut mennä, vaan piti jatkaa lähtöhypylle, josta kääntö vasemmalle hypylle. J-putket olivat niin lähellä toisiaan, että olin varautunut megaluokan ongelmiin, mutta Joy ei harhautunut reitiltä kertaakaan. Sen sijaan mun ohjaussuunnitelma oli ihan sikahuono. Olin päättänyt pyöräyttää Joyn J-putken jälkeisen hypyn oikean puoleisen siivekkeen ympäri, valssi seuraavalle hypylle, vekki ennen lähtöhyppyä ja seuraavalta hypyltä kääntö vasemman puoleisen siivekkeen ympäri. Janita kellotti tämän ja sitten kellotettiin versio jossa jaakotin J-putken jälkeiselle hypylle, vastakääntö seuraavalle, valssi lähtöhypylle ja seuraava hyppy ristiin. Tehtiin useapi toisto ja ero jälkimmäisen vaihtoehdon eduksi yli 0,7 sek, vaikka lähtöhypylle tekemäni valssi oli aivan sikahuono, eli mulla hirtti pakki päälle. Vastakäännöksen tekeminen kahden hyvin lähekkäin olevan putken välissä olevalle hypylle tuntui jokseenkin hurjalle, mutta Joy kääntyi sillä aivan mielettömän hyvin ja vaikka alkuun ajoitukseni pissi pahasti, ei Joy mennyt kertaakaan ansaputkiin. Seuraavaksi kirmattiin hypyn kautta puomille, josta pitkä vienti viistohypylle, josta kääntö putkeen. Nähtyäni ohjausvalintani Janita alkoi nauraa sanoen ”sinä taidat tykätä antaa kilpailijoille tasoitusta”, eli tässä tapauksessa koira olisi kannattanut kiepsauttaa lähimmän siivekkeen ympäri esim. niisto-persjätöllä putkeen, mutta itsehän olin päättänyt hyppäyttää ristiin, jolloin pääsin suoraan putken ulostulosuulle hakemaan koiran. Ensimmäisessä kellotusyrityksessä sotkeennuin jalkoihini, tms. kauhukseni lensin päistikkaa polvilleni. Vasen jalka on ollut torstain kaatumisesta asti kipeä polvitaipeesta, eli en ole voinut kontata enkä mennä aivan alas asti kyykkyyn. Nyt lensin suoraan polvilleni ja hermokipu säteili taas pitkin jalkaa ja hetken vaan makasin maassa ”laskemassa tähtiä”. Polvi aukesi tietysti uudestaan, joten jätin harjoituksen kesken ja lähdin paikkaamaan kinttuani. Onneksi kipu loiveni nopeasti, joten pääsin tekemään harjoituksen loppuun. Janita kellotti puomin jälkeisen elämän ja sai taas eroa yli 0,7 sek. Joku muukin pätkä kellotettiin, mutten enää muista mikä, mutta pelkillä ohjausvalinnoilla olisin antanut noin 2 sek tasoitusta viisaammin reittinsä valinneille..... Enää oli jäljellä putkesta toiseen vienti, johon piti muistaa tehdä jarrutus, sillä jälkimmäisen putken jälkeen piti saada koiraa hieman vasemmalle, josta hypyn kautta noin 90 asteen avokulmasta kepeille ja sitten muutaman hypyn kautta koira maalina olevaan J-putkeen. Putkesta putkeen viennissä oli se ongelma, että ekasta putkesta kääntyessään koira näkisi ekana A:n, jotka tunnetusti vetävät Joyta kuin hunaja mehiläisiä. Uskomatonta mutta totta, pelkästään se, että katsoin Joyta sen tullessa ekasta putkesta riitti, vaikka ekalla kerralla se kaahotti häntä suorana A:lle. Jälkimmäiselle putkelle oli pakko tehdä putkijarrutus, tai muuten Joy kaahottaisi pujottelua edeltävästä hypystä ohi. Toteutettiin jarrutus niin, että mun piti olla vähintään metri ohi putken suun Joy tullessa putkelle ja yksinkertaisesti pysähdyin hetkeksi juuri ennen kuin Joy ampui putkeen. Pujotteluun lähetyksessä ei ollut mitään ongelmaa ja layeröin sekä pujottelua edeltävän hypyn, että sen vierellä olevan renkaan. Janita suositteli ottamaan vielä enempi sivuetäisyyttä, jolloin ehdin jatkoon paremmin. Janita kysyikin miksen käytä paremmin hyödyksi Joyn vahvuuksia, eli hyviä kontakteja ja pujottelua. Tällä kertaa sain tehtyä kaikki kontaktit niin, etten vapauttanut Joyta liikkeellä vaan sanalla. Pysähtyminen on Joylle loistava apukeino, jonka avulla se tekee käännökset todella pienesti, mutta ikävä kyllä radalla pysähtyminen on minulle erittäin vaikeaa. Tarvitsen siis rutkasti rytmitystreeniä.