Tiistain treenirata:

Etukäteen paperilta katsottuna silmään pisti jokunen hankala paikka, eli neloselle olisi pakko ehtiä tekemään valssi, koska vitoselta kutoselle ohjaus takaaleikkauksella saisi Joyn aivan tasan tarkkaan A:lle ja radan keskiosaa koristi kaksi suoraa, noin 5 metrin päässä toisistaan olevaa putkea, joiden välistä koira piti saada ensin takaisin päin aivan pujottelun edestä pituudelle, sitten hieman myöhemmin toisesta putkesta pujotteluun ja lopuksi vielä samaisesta putkesta takaisin päin hypylle. Muuten rata vaikutti ihan simppeliltä "hyvän tuulen"-radalta. Tosin mun tiistaipäivä alkoi liian lyhyiden yöunien takia heti väärällä jalalla, eli olin lähes koko päivän kuin persiille ammuttu karhu. Töistä päästyä olo alkoi kuitenkin olla aika seesteinen, enkä enää epäillyt saavani kentällä raivaria.

Edellisessä ryhmässä oli ollut sen verran vajausta, että kentälle mennessä olivat jo lopettelemassa, joten menin suoraan tutustumaan rataan. En sitten muistanut siinä hötäkässä laittaa musiikkia korville, joten siinä vaiheessa kun mun vuoro tuli, olin taas tavallinen löysä itseni vaikka yritinkin rakentaa virettä lämppälenkin aikana. Rataantutustumisesta myöhästyneen ohjaajan tutustuessa vielä rataan, testasin alun neljää estettä, kun halusin varmuuden kumpaako ohjausta käyttäisin ja päädyin kauko-ohjaukseen. Jätin Joyn lähtöön ja lampsin hypyn kolme taa ottamaan vastaan ja pakkovalssin kautta kääntö hypylle neljä. Timo vinkkasi tekemään pienen vekin ennen neloshypyn valssia ja se toimi hyvin. Etukäteen jännittämäni 5-6 väli ei ollutkaan niin A-vetoinen kuin olin pelännyt, eikä Joy livahtanut sinne kertaakaan. Putkijarrutuksista ei ollut mitään hyötyä!! Ekasta putkesta tullessaan Joy kävi aina lähes kepeillä, vaikken itse edes juossut putken viertä, vaan menin aina seuraavana olevan pituushypyn taa kutsumaan. Pujotteluun viennissä layeröin suosiolla kepit ja yritin ehtiä törkkäämään ekaan väliin, mutta siinä oli ongelmana että mun liike pysyi yllä toista putkea kohden, joten jouduin pitämään aikamoista älämölöä, enkä aina edes ehtinyt törkkäämään, kun jalat alkoivat vaistomaisesti jarruttaa etten veisi liikkeellä toiseen putkeen. Pujottelun päässä persjättö, heitto okserille, putken eteen persjättö ja ennen putkea jarrutus. Koskapa jouduin kirmaamaan hypyn 16 taa, tulin työntäneeksi Joyta lähemmäs toista putkea ja lipsahti sitten ohi hypystä 16. Seuraavalla kerralla olin vähän tiukempi, mutta ohitus oli silti lähellä. Tällä kertaa pääsin maaliin asti, mutta koskapa olen viime aikoina tehnyt niin paljon niisto-persjättöjä, niin tulin tehneeksi sellaisen toka-vikalle esteellekin, vaikka olisi pitänyt vain niistää. Noh, sujahti sitten muurille.... Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että oltiin päästy siihen asti nollilla, mutta sitten alkoikin v***ttuilu luovuttamisesta ja siitä, miltä olisi tuntunut jos kyseessä olisi ollut SM-kisojen finaalirata. Jos tarkoitus oli saada mut sisuuntumaan, niin yritys epäonnistui pahasti, sillä mun teki mieli heittää hanskat kokonaan tiskiin, mutta onneksi en sentään tehnyt niinkään, vaan tuli sellainen "hällä väliä"-olo. Tein vielä koko radan nollana, ts. samaiselle tokavikalle hypylle tehty niisto aiheutti Joyssa hetkellisen epävarmuuden ja joku tuomari olisi saattanut tuomita kiellon. Ei se peruuttanut, mutta lähes pysähtyi ottaen pienen sivuaskeleen. Lopuksi treenasimme pelkkiä putkikääntöjä, jotka valuivat edelleen, niin kuin ne aina tekevät. Tuosta luovuttamisesta sen verran, että minusta on koulutuksellisti parempi esim. ylipitkän kaarteen tai kiellon sattuessa lopettaa rata siihen ja tehdä kohta uudestaan, kuin yrittää epätoivon vimmalla saada pidettyä koira oikealla radalla, johan siinä menee oma rytmikin sekaisin. Joku toinen haluaa saada tehtyä kaikki treeniradat nollana, mutta itse en ole pitänyt sitä erityisen tärkeänä. Kivaahan se tietysti olisi, mutta eikös siellä olla harjoittelemassa??? No joo, voi tietty harjoitella niitä nollienkin tekemistä, jos on vaikkapa teknisesti niin taitava, ettei esim. erilaisia ohjausvaihtoehtoja tarvitse harjoitella, mun päälle eivät vaan "pakkonollat" ole koskaan sopineet, enkä mene niitä myös koskaan kisoihin tekemään - treeneistä puhumattakaan.

Jäähdyttelylenkin jälkeen jäin vielä vähäksi aikaa hengailemaan kentälle siinä toivossa, että mieliala hieman kohentuisi, mutta aika alavireinen oli kyllä olo vielä kotiin päästyänikin. Kurjaan oloon auttaa monesti liikunta, joten ruokin koirat ja hyppäsin kuntopyörälle. Yleensä ajan tunnin lenkin, jonka aikana matkaa kertyy 25-28 km. Tällä kertaa purin turhautumistani, joten yht'äkkiä huomasin ajavani noin 35 km tuntinopeutta. Ajattelin olevani puolen tunnin jälkeen ihan kuollut, mutta niin vaan painelin samalla latauksella tunnin lenkin ja matkaa kertyi peräti 33 km. Energiaa paloi fillarin mittarin mukaan yli 700 kcal, joka on lähes puolet siitä minkä verran saan tällä hetkellä koko päivän aterioista ja vettäkin meni lähes litra. Ja totta mooses, mielialakin koheni kummasti.

La & su: Ulla Kaukosen hyppyseminaari

Edellisestä hyppyseminaarista on jokunen vuosi aikaa ja osa perusseminaarin harjoituksista olikin pysynyt samana, mutta uusiakin oli tullut. Harjoituksista saimme kotitehtäväksi

- "Set point"-harjoituksen, jossa koira hyppäytetään ensin pelkän ponnistuspuomin takaa (ilman vauhtia) asteittain nousevan okserin yli ja kun tämä sujuu lisätään hyppy okserin eteen. Apuhypyn korkeus on medeille 15 cm, okserin aloituskorkeus 30 cm ja asteittain nostetaan ihan peräti 50 cm:n asti ja sen jälkeen portaittain takaisin alas. Okserin leveys on yksi jalka. Ponnistuspuomista yksittäishyppyyn välimatka on kolme jalkaa ja siitä okserille neljä jalkaa. Tämän harjoituksen tarkoitus on opettaa koiraa siirtämään painoa taakse ja säätämään hypyn nousukulmaa.

- Kokoamissarjan, jossa on viisi hyppyä viiden jalan välein, riman korkeus 20 cm. Aluksi voi käyttää apuna ponnistuspuomia, mutta vähitellen sen voi jättää pois ja silloin Joyn voi jättää 5 metrin päähän ekasta hypystä. Tätä harjoitusta olen aiemminkin tehnyt jo häiriön kanssa, eli voin jatkaa häiriötreeniä.

- Askeleen pidennysharjoituksen, jossa on neljä peräkkäistä hyppyä viiden, kuuden, seitsemän ja kahdeksan jalan väleillä, riman korkeus 15 cm.

- Alastuloharjoituksen, jossa on neljän hypyn suora niin, että ensimmäinen ja kaksi viimeistä estettä ovat tavallisia hyppyjä ja toka este on okseri. Riman maksimikorkeus on 30 cm ja hyppyjen välit ovat 5, 7 ja 7 jalkaa.

- Liikkuvan hypyn harjoituksen, joka koostuu neljästä hypystä niin, että kolme ensimmäistä pidetään koko ajan samassa kohtaa 5 jalan välein ja vika este on ensin 8 jalan päässä, sitten siirretään niin että väli voi olla 10, 12 tai 15 jalkaa. Hyppykorkeus vikalle hypylle 30-35 cm ja korkeuden muutoksia ko. hypylle saa tehdä 3-4, mutta korkeutta ja vikan välin pituutta ei saa muuttaa yhtä aikaa.

Joyn takapää oli siinä määrin epätasapainossa, että päätin soittaa heti maanantaina fyssarille, jos sen lantio on vaikkapa vinossa. Se pompotti tavallista enempi oikeaa takajalkaansa ja ainakin kerran okserilla käänsi lantiota hypyn päällä. Suorilla se kaartoi aina hieman oikealle ja Ulla katsoi että se käytti oikeaa takajalkaa vähemmän kuin vasenta.