Sunnuntain olin pyhittänyt kisatöille. Aamuyöllä heräsin vähän yhden jälkeen sohvalta (yllätys, yllätys) ja mennessäni nukkumaan tajusin yht´äkkiä kisojen työlistassa lukeneen, että työntekijöiden tulisi olla paikalla viimeistään klo 7:30, kun ekan luokan kisaajien tuli olla ilmoittautunut siihen mennessä! Arvatenkin iski paniikki ja lähetin aamun vastaavalle koetoimitsijalle (vkt) 4 viestin mittaisin paniikkitekstarin (tiedän ettei hän pidä puhelinta päällä öisin). Unihiekka karisi silmistä jokseenkin tehokkaasti miettiessäni aamun tilannetta. Muutenkin olin mokannut, kun alunperin minun oli määrä olla vkt koko sunnuntain, mutta kun seuratoverilleni sopi ottaa vkt-vastuu osaksi päivää, niin sovin hänen kanssaan, että hän ottaa aamun ekojen luokkien vkt-vastuun, jolloin minun ei olisi tarvinnut aamu-unisena mennä kisapaikalle niin aikaisin, kun voisin taas puolestani olla myöhempään illalla. Mutta, moka kävi siinä, etten ollut muistanut ottaa nimeäni aamulta työntekijälistalta pois, eli työvuoroni oli merkitty alkavaksi klo 7:00. Koska aamun tilanne näytti huonolta, laitoin kellon soimaan klo 6 ja puhelimen kiinni, kun arvasin aikaisin heräävän vkt:n vastaavan viestiini heti herättyään, jolloin herättäisi minut. Kolmen maissa viimeinkin nukahdin, joten arvatenkin olin aivan poikki kellon soidessa klo 6:00 .

Aamun vkt oli sitä mieltä, ettei mun tarvitse olla kisapaikalla vielä klo 7, kun uskoi paikalla olevan sen verran jo ihmisiä, että selviäisivät ilmorumbasta, joten olin paikalla klo 7:25. Onneksi kisaajatkaan eivät olleet sankoin joukoin vielä paikalla, joten mitään paniikkia ei tullut. Päivä oli kyllä muuten täynnä kommervenkkejä, kun ensiksi huomaisimme heti aamulla ettei vettä tule. Syykin selvisi, eli edellisen päivän kisaajat olivat käyttäneet kaikki vesivarannot. Hallien omistaja soitti vapaapalokunnasta apua, mutta siihen asti kunnes he ehtisivät paikalle oli kannettava läheisessä ojassa olevasta lähteestä vettä käsivoimin. On varsin jännittävä ilmiö, kuinka monen arvolle monet työtehtävät eivät kertakaikkiaan sovi ja tehtävä ohitetaan olkaa kohauttamalla. Onneksi HeliK tarjoutui reippaasti avukseni ja saimme toimitettua vettä vessoihin. Lähteen ääressä kumartelu teki kuitenkin tehtävänsä ja selkäni kipeytyi. Onneksi vapaapalokunta saapui aamupäivän aikana, mutta illalla vesi loppui uudestaan ja koska lähistöllä riehui tulipalo, eivät he enää päässeet paikalle ja vedenkantoshow alkoi uudestaan. Yhden täyttöreissun vielä tein, kun en muitakaan siihen saanut, mutta silloin päätin, että minun puolestani wc:t voidaan vastedes huuhtoa vaikka sylkemällä, mutta minä en enää niitä täytä. Yhden reissun vielä kuitenkin tein, kun sain Kitin täyttämään kanistereja ja minun tarvitsi enää vain näyttää valoa ja kantaa vesitonkkia.

Maxi3:sten aikaan hallista pimeni osa valoista ja rataantutustumisen aikana ne yht´äkkiä sammuivat kokonaan. Pimeyttä kesti muutaman minuutin, mutta oli hauska huomata valojen sytyttyä, että kaikki jatkoivat samantien rataantutustumista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Palanut sulake oli aiheuttanut osan valoista sammumisen ja sähkömies oli käydessään sammuttanut hetkeksi kaikki virrat. Huonosti nukuttu yö + tosi pitkä kisatyöpäivä sekä vesirumbasta johtunut vatutus vaativat veronsa ja olin kyllä välillä aivan zombie. Silloin kun sähköt menivät kokonaan ajatteli, kuinka ihanaa olisi, kun niitä ei enää saataisi toimimaan ja loput luokat pitäisi perua. Kivassa porukassa on kuitenkin mukava tehdä kisatöitä, joten aina sitä jotenkin sai kerättyä itselleen energiaa ja jaksoin puurtaa vielä loppupurkuun asti, eli sain kisatyöpäivän päätökseen hiukan klo 22 jälkeen.

Viimeisen luokan aikana sattui mielialaa rutkasti nostanut tapahtuma. Olin kuuluttamassa ja vieressäni oli kisaajia varten tulosnäyttö. Riemuitsin ääneen, kun jäljellä oli enää kisan viimeiset 10 koirakkoa, kun eräs kisaajista kysyi onko minulla vesikoira, sellainen tosi lupaava. Kyseinen kisaaja asustaa Turun suunnalla ja on ainakin minulle uusi kasvo agilityn parissa, enkä ole aiemmin vaihtanut kanssaan sanaakaan. Kisoissa hän ohjasi paria bc:tä ja hän edustaa LAWia. Kerroin hänelle kuinka pelottavaa on, kun koiran maine kulkee sen edellä, johon hän vain naurahti, että minun kannattaa tottua siihen =) Itseasiassa tajusinpa juuri, että hän oli kisaamassa Lohjalla Joyn aloittaessa kisauransa, joten hän oli saattanut bongata meidät siellä.

Jossain vaiheessa iltaa äitini yritti tavoittaa minua, mutten ehtinyt puhua kanssaan. Soitin kotimatkalla hänelle ja hän kuulosti aivan kamalalta. On ollut sairaana ja kertoi jopa kaatuneensa illalla ja joutuneensa ottamaan nitroja. Maantai-aamupäivänä hän sitten soitti ja kertoi olon olevan jo niin huono, ettei uskalla olla enää kotona, vaan lähtee terveyskeskukseen. Siellä hänestä otettiin labrat ja laitettiin tippaan. Suola-arvot olivat niin alhaalla, että hän oli vielä eilen illalla klo 20:30 tipassa ja joutui jäämään yöksi osastolle. Tänään puolilta päivin hän pääsee kotiin, mutta jo heti huomenna täytyy palata labroihin.