© Timo Rannikko

Paperilta katsottuna rata näytti kannaltani aikas pahalle, varsinkin 20-24, jossa saisi pistellä töppöstä toisen eteen ihan kunnolla. Livenä tilanne oli onneksi paljon parempi, eli hyppy 23 oli renkaan kanssa linjassa, joten kohta menisi hyvänä eteen lähetysharjoituksena. Ilahduttavaa oli, että rata sisälsi serpentiinin (9-11), jotka ovat tunnetusti minulle vaikeita, paitsi jos pääsen tekemään ne persjätöillä (Nastola 14.8.). Tehtiin taas alkuun häiriötreeniä ja oikeastaan vain kengän nauhojeni "sitominen" oli lähes ylivoimaisen houkuttelevaa.

Radan alkuosan ratkaisin niin, että tein kakkoshypyn taa ihmisnuolen ja jarrutus toimii jo todella hyvin, kunhan vain muistan vielä lähteä liikkeelle riittävän aikaisin. Kolmoselle sain tehdyksi varsin mallikkaan sylivekin ja tällä kertaa jopa niin kuin pari viikkoa sitten yritimme tehdä, eli koiran puoleinen jalka edellä, jolloin pääsen nopsasti kääntymään ympäri. Neloselle (yllätys, yllätys) wiskyleikkaus, jolloin pääsin itse layeröimään ko. hypyn ja renkaan. Kutoselle lähetys kauemman siivekkeen ympäri ja niistolla koira mukaan. Lähetys hypyn 7 taa ja valssilla kääntö putkeen. Valssissa piti taas olla tarkkana että teen sen ihan loppuun asti, enkä valu kohden putken väärää päätä. Serpentiiniä yritin aluksi persjätöillä, mutta koskapa Joyn linjaa piti putken 8 jälkeen vähän oikaista myöhästyin auttamatta sokkareista. Hikenä sain tehtyä ekaan väliin, mutta sitten jatko olikin tuhoon tuomittu. Kokeiltiin sitten niin, että otin kiintopisteen pujottelusta ja juoksin vain suoraan keinun puolta, mutta Joy tuli serpentiinit välistävetoina - ilmankos sen kanssa on niin helppoa tehdä välistävedot päällejuoksuna... Timo helpotti kohtaa niin, että laittoi hypyt 10 ja 11 koiran kannalta loogisempiin kulmiin ja nyt Joy luki ne aivan oikein, jolloin hypyt palautettiin alkuperäisille paikoilleen ja taas juoksin vaan suoraan kohti pujottelua näyttäen toki kädellä hypyt ja tyyppi luukutti ne täysiä oikein ja suureksi hämmästyksekseni vieläpä oikein sisään pujotteluun, vaikken ottanut sitä yhtään kiinni ennen hyppyä 11, eli olin ollut lähes varma sen menevän putkeen. Tokikin joka kerran serpentiinin mennessäni ohjasin pujotteluun asti ja sinne se erehtymättä meni joka kerta. Keinun jälkeisen elämän halusin ohjata niin, että valssaisin hypyllä 14 hyppylinjan taa, jolloin pääsisin näyttämään hypyt 15 ja 16 takaakiertoina, mutta Timo suositteli että kirmaan suoraan hypyn 14 taa ottamaan Joyta vastaan ja tekemään taas riman yli jarrutuksen. Kohta toimikin hyvin kunhan vaan muistin ottaa Joyn kiinni ennen hyppyä 16, jolloin pääsin linjaamaan sen putkeen. Putkelle en itse ehtinyt riittävän nopeasti, eli jouduin päästämään sen putkesta eteeni, jolloin tiesin heti olevani jatkon kannalta aikas pississä. Ratapiirroksesta olin jo katsonut hypyn 20 antavan suoraan puomille ja tiesin että minun pitäisi olla siinä tarkkana, mutta koskapa jouduin päästämään Joyn edelleni jo pituudella en muistanutkaan ottaa Joyta kiinni riittävän ajoissa ja sehän ampaisi puomille. Ikävä kyllä se ei suoristanut itseään riittävästi, joten tuli kostealle puomille vinosti ja yritti räpiköidä tasapainoon kaatuen lopulta oikean etujalkansa päälle ja pudoten alas. Räpiköinti näytti niin hurjalta, että vaistomaisesti pistin silmät kiinni ja käännyin poispäin, mutta Joy olisi ollut jatkamassa rataa. Revähdyksen pelossa en kuitenkaan uskaltanut enää jatkaa, vaan kävelin hetken aikaa kentällä varmistaen ettei Joy onnu ja menin sitten kerran puomin. Onneksi Joyn lihakset olivat hyvin lämpimät ja näyttäisikin siltä ettei se saanut mitään vauriota. Seuraava fyssarikeikka kertoo sitten lopullisen totuuden.