Perjantaiaamuna lähdin Sannojen K & A kanssa ajamaan kohti Haukipudasta. Alkutaipaleella koin navigaattorin opastamana taasen seikkailuja, kun ensin se opasti Sannalle jotain kärrypolkua, joka päättyi omakotitalon pihaan ja läpikulku oli estetty suurilla kivillä. Onneksi hetken haahuilun jälkeen löysin uuden reitin, enkä joutunut palaamaan kilometritolkulla. Toinen ylläri oli Sannan talon sijainti, sillä navigaattori väitti sen olevan ihan muualla, kuin missä se itseasiassa oli. Enempiä kommelluksia ei onneksi sattunut ja matka taittui paria pikkupätkää lukuunottamatta erinomaisessa säässä. Elin luulossa, että Haukiputaalla olisi ollut huomattavasti talvisempaa, joten olin turhan talvisin jalkinein varustettu, mutta mitäs pienistä. Majoituimme Virpiniemessä ja kirjautuessamme kyselimme olisiko ko. retkeilymajaan tulossa muita, se kun on siitä ikävä majoituspaikka, ettei huoneiden ovia saa lukkoon ja vain kahdessa huoneista on lukollisia laatikoita. Meille kerrottiin että saisimme viettää ekan yön keskenämme, mutta että toiseksi yöksi oli myös muu varaus. Yllätys olikin melkoinen kun ulko-oven takana odottikin kenkiä, laukkuja ja takkeja pursuava käytävä Retkeilymajan oleskelutila olikin vuokrattu lukiolaisten yrittäjäkoulutukselle ja iloinen puheensorina jatkui pitkälle yli kymmeneen ja aamullakin he olivat tulossa paikalle jo ysiksi. Tällä kertaa nukahdin suht helposti, mutta heräsin jo neljältä ja valvoin yli kuuteen ennen kuin nukahdin uudestaan.

Herättyäni olin yllättävän pirteä ja selvisimme ulos majoitustiloista juuri parahiksi lukiolaisten alta. Leirimme alkoi kisalla, joka videoitiin. Minulla oli tosi löysä ja vetämätön olo, mutta onneksi MP3-soitin oli mukana ja sain vähän rakennetuksi tsemppiä. Katsoin kaksi ensimmäistä suoritusta ja lähdin sitten valmistautumaan Joyn kanssa debyyttiimme juoksuhousuissa. Rata oli oikein kiva ja meidän olisi pitänyt selvitä siitä kyllä, mutta niin vaan hylky tuli jo toisella esteellä, sillä Joy bongasi kahden ekan hypyn välimaastossa olevat kepit ja vaikka kroppani näytti pois kepeiltä, niin yksi hieman takaviistoon otettu askel riitti kääntämään Joyn pujotteluun. Tein kuitenkin radan loppuun ja tulihan siellä monen moista virhettä, joista valtaosa käännöksen ennakoinneissa, eli Joy kääntyikin jo estettä ennen. Vauhtia sillä oli todella paljon, eikä menemisestä voinut huomata sen olevan juoksussa saatika housut jalassa. Sen verran reisille rata meni, ettei kyllä ollut kovin kaksinen olo ja ajattelin olleeni suurinpiirtein ainoa hyllyttänyt.

Treenasimme jälleen kerran viimeisessä ryhmässä, mutta onneksi Mikko antoi meidän tutustua vielä uudelleen rataan. Rata oli 23 estettä pitkä ja teimme sen ensin kahdessa pätkässä eri ohjausvaihtoehtoja testaten. Lopuksi teimme sen vielä kokonaisena ratana, jonka hyllytin hypyn 12 jälkeen, kun tulin tehneeksi persjätön sijaan valssin. Aamun epäonnistunut kisa, väsymys ja vikan radan epäonnistuminen vetivät fiiliksen tosi alas ja kirosin ettei minulla riitä keskittyminen kokonaisen radan läpiviemiseksi. Illalla menimme porukalla syömään ja katsoimme aamun kisan radat. Yllätyksekseni suurimmalla osalla oli kisarata mennyt enempi vähempi pipariksi ja vain kolme oli selvittänyt sen nollilla, parhaana Sanna ja Deli, jotka saivat palkinnoksi kolmen ruokalajin illallisen  Jokaisen piti analysoida oma ratansa ja lopuksi katsoimme ne vielä hidastettuna.

Takaisin Virpiniemeen päästyämme jännitti kyllä hieman millaista yöseuraa olimme saaneet ja vähän epäilimme majoittujien olevan Haukiputaalla pidettyjen agikisojen väkeä. Yllätys olikin melkoinen, kun yöpyjä olikin tuttu hukkaputkelainen! Kyllä maailma on sitten pieni Hänellä oli ollut onnistunut kisapäivä, saldona nollavoitto! Tällä kertaa nukuin yöni hyvin, ts. heräsin kyllä aamuyöstä, mutta nukahdin lähes samantien uudestaan.

Sunnuntaina treenasimme ekassa ryhmässä ja nyt rata oli pilkottu useaan eri pätkään. Yllättäen Joylle oli keppien jälkeen houkuttimena oleva putki liikaa ja se jätti kaksi viimeistä keppiä pujottelematta moneen kertaan. Teimme lopulta niin, että Mikko oli lelun kanssa keppien päässä, mutta emme voineet testailla kepeille suunniteltuja eri vaihtoehtoja. Lauantaina huomasin yllätyksekseni Joyn kestävän keppien loppuun tehtävän valssin tai persjätön, mutta "päälle juoksua" se ei vielä kestä, kun en ole sitä harjoitellutkaan Sen lisäksi Mikko antoi läksyksi treenata keppejä erilaisilla häiriöillä. Seuraava ongelmakohta oli kulman kierto, putken houkutellessa takana. Sitä veivattiin valssilla, perinteisellä käännöllä ja tiukalla leikkauksella, joista viimeksi mainittu tuotti minulle eniten päänvaivaa. Helposti ajaudun liian lähelle kääntöhyppyä, enkä muista kertoa rytmin muutoksella käännöksen olevan luvassa. Seuraavassa pätkässä tuotti taasen ongelmia houkuttelemassa oleva putki, koira kun piti saada edelliselle hypylle kovasta vauhdista riittävän viistosti, ettei putki ime liikaa. Osaltani suurin onnistumisen hetki olikin vuorossa seuraavassa pätkässä, jossa koira lähetettiin ensin takaakiertoon ja sen jälkeen käänsin sen twistillä. Mikko pyysi tekemään saksalaisen ja hiukan nolosti kerroin ettei se oikein minulta suju. Kuinka ollakaan saksalainen tuntuikin onnistuvan, ts. koira ainakin tuli todella hyvin mukaan ja Mikko sitten vielä vahvisti saksalaisen olleen erinomainen Jotenkin se tuntui kyseiseen kohtaan todella luontevalle, joten ehkä palaset ovat alkaneet loksahdella siltäkin osin paikoilleen.... Keppien jälkeen pääsin testaamaan varsin mielenkiintoista ohjaustsydeemiä, kun ensin tehtiin hyppyjen väliin flippi ja seuraavaan väliin vielä persjättö. Persjätön jälkeen koiruli piti saada hyvin käsiin, sillä vuorossa oli hypyn ohi kuljetus. Persjätön kanssa minulle tuli tosi kiire, eikä minulla ollut kyllä haisuakaan missä koirani oli, mutta kyllä se oikealle esteelle tuli, mutta meni kerta toisensa jälkeen ansahypylle. Onneksi tajusin testata hieman erilaista äänen käyttöä, eli sanoin Joyn nimen aika matalalla hieman kiihdyttävällä äänellä ja sehän tuli mukaan heti! Viimeinen ongelmakohta olikin whiskyleikkaus (tai ainakin muistelen Mikon käyttäneen sitä termiä, mut elekee kivittäkö jos muistan väärin), joka olikin minulle yllättävän vaikea. Sain sen kyllä tehdyksi ihan ok hitaasti, ilman koiraa tehdessäni, mut vauhdissa tyrin sen moneen kertaan. Lopulta Mikko riensi taas hätiin lelun kanssa ja lopulta sekin onnistui.

Joy toimi todella hyvin koko viikonlopun ja jaksoi hyvin kaikki harjoitukset, vaikka hallissa olikin kuuma. Olen kehitellyt rimojen pudottelusta jotain peikkoa itselleni, mutta tämän viikonlopun perusteella ei aihetta huoleen ole, sillä rimoja tuli alas 2-3, vaikka hyppykorkeus oli 40 cm. Joyn juoksukin on kovaa vauhtia hiipumassa, eli kun vielä perjantai-iltana Deli ja Joy astuivat vuoroon toisiaan, niin sunnuntaiaamuna Joy jo vähän kärttyili selkäänsä hyppäysyrityksistä, eikä se enää tänään tarjoillut Kerrylle itseään. Vaikka reissu oli jälleen kerran rankka, niin fiilis on kyllä todella hyvä. Omaan nukkumisongelmaan pitäisi vaan löytää jokin järkevä ratkaisu. Viimeinen tehisleiri on kesäkuussa, huhujen mukaan ATT:n hallissa.