Eilen olimme menossa Piian kanssa Hitti-Areenalle Elinan treeneihin. Sovimme, että ajan Ojakkalaan Vihtiin luokseen ja jatkamme siitä Piian autolla. Aamulla alkoi lumisade ja ajaessani kuuntelin radiosta varoituksia huonosta ajosäästä. Omasta mielestäni ajosää ei ollut ihmeellisempi, kunnes autoni joutui ensimmäisen kerran luisuun Nurmijärvellä. Siitä selvisin pienellä pulssin kiihtymisellä ja hiljensin hieman vauhtia. Olin katsonut etukäteen reitin navigaattorini lisäksi reittipalvelusta, sillä määränpää sijaitsee hiekkatiellä ja sellaisista reiteistä minulla on ollut ennenkin huonoja kokemuisia. Viimeiset pari kilometriä ajoin pienempiä teitä, jotka olivat peilijäässä ja Vihdissä auto lähti eräällä tiellä jopa heittelehtimään siinä määrin, että pelkäsin jo ajavani tietä. Lopulta oli jäljellä pitkä ja suht jyrkkä ylämäki, jonka päältä käännyttäisiin Piian kotitielle... Ikävä kyllä mäki oli aivan peilijäässä ja koska olin auton heittelemisen takia hiljentänyt reilusti vauhtia auton vauhti alkoi mäen edetessä hyytyä ja lopulta renkaat alkoivat pyöriä jään päällä tyhjää vauhdin pysähtyessä kokonaan. Eipä auttanut muu kuin laittaa pakki päälle ja lähteä valumaan mäkeä alas ja tässä vaiheessa soitin ongelmasta Piialle, koska aloin huolestua aikataulustamme. Peruutin mäen juurelle asti ja yritin ottaa enempi vauhtia, mutta tämäkään yritys ei johtanut toivottuun tulokseen, vaan vauhti hyytyi jo ennen edellisen yrityksen kohtaa. Taas peruutus mäen alle ja vielä pari kymmentä metriä sen jälkeen ja sitten urku auki ja niin lujaa ylämäkeen kuin vain sillä matkaa sain vauhtia aikaiseksi. Tämä yritys oli jo sikälikin pelottava, että jos vastaan tulisi joku, niin kolari olisi melko ilmeinen.... Tällä kerralla pääsin jo melkein mäen päälle, eli huippu jäi noin kolmen metrin päähän. Ilmeisesti tämä kohta oli erityisen jäinen, sillä auton vauhdin pysähdyttyä alkoi se samantien valua taakse päin ja menetti pian ohjattavuutensa. Auto valui ensin takaperin oikealla puolellani olevaan penkkaan ja perän pysähdyttyä etupää alkoi yksinkertaisesti liukua jään pinnalla vasempaan kohti tulosuuntaani ja lopulta auto jatkoi holtitonta liukumistaan kohti toista penkkaa jonne lopulta humpsahti keula edellä. Auto ei liikkunut omin avuin senttiäkään. Paikka oli todella vaarallinen, sillä jos joku tulisi mäen päältä, ei hänellä olisi mitään mahdollisuutta kiertää autoani eikä luultavasti peilijäällä mitään pysähtymisen mahdollisuuttakaan. Mikä pahinta mahdollinen törmäys osuisi autoni takakonttiin, jossa koirat ovat. Tässä vaiheessa soitin Piialle, että tulisi viipymättä avukseni. Yritimme Piian kanssa turhaan saada autoa takaisin tielle. Lumen kaivaminen paljasti oikean eturenkaan olevan sen verran ilmassa, ettei etuveto saisi itseään ylös yhdellä renkaalla. Niinpä Piia soitti naapurista traktorin apuun ja itse kävin väsäämässä huomioliivistä ja ensiapulaukusta huomion herättäjän aurauskepin päälle, sillä varoituskolmioni taitaa sijaita koirahäkin alla vararenkaan päällä

Traktori tuli muutamassa minuutissa, mutta ikävä kyllä siinä ei ollut telaketjuja, joten sekään ei saanut autoni takaisin tielle. Mutta traktorikuskilla oli sen verran lisää lihasmassaa, että saivat keinutettua autoa sen verran että se saatiin liukumaan hieman jään pinnalla ja lopulta pääsin peruuttamaan auton takaisin tielle. Kiittelimme avuliasta naapuria avusta, eikä tämä edes huolinut vaivoistaan korvausta. Ajoimme kiertoreittiä Piian luo ja tässä vaiheessa kello oli jo noin puoli kaksi, kun meidän treeniaikamme Hittiksellä alkaisi klo 14, joten eipä ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa Elinalle ettemme pääsisi treenaamaan. Elina oli todella reilu ja kieltäytyi laskuttamasta hukkaan menneestä treenivuorostamme kertoen myös olleensa itse lähellä ajaa tieltä matkalla kouluttamaan. Harmitus oli kyllä hirmuinen ja vähän huoletti pääsisinkö kommelluksitta takaisin kotiin.

Piialla on 9 viikkoinen parson-pentu Mimmi. Koska aksasuunnitelmat menivät puihin, tulikin iltapäivästä pentuleikkijäiset. Veijareiden menoa voit ihailla >>täältä<<. Tyypeillä oli tosi haskaa, joskin Funnyä hieman huoletti naapurihuoneista ajoittain kuulunut haukku, siellä kun oli kolme innokasta odottamassa mukaan pääsyä.

Kotimatka sujui lähes ongelmitta, ts. alkumatkasta auto alkoi täristää 80 km vauhdissa, joten ajoin tien sivuun ja kävin auton pikaisesti läpi, mutten löytänyt mitään vikaa. Lähdin jatkamaan matkaani ja oire hävisi.

En ole jaksanut kirjuutella tänne viime aikoina Joyn treeneistä, mutta olen siis käynyt jo kaksissa ohjautuissa treeneissäkin, ensin Anne Saviojalla, sitten Sari Vähäniityllä. Funnyn kanssa olen tutustunut putkeen ja vähän leikkinyt, neiti on sitten omatoimisesti hypännyt kerran 30 cm esteen ja kiivennyt seuran uudelle "kumirouhepinnoitetulle" A:lle. Kyseinen este on AIVAN KAMMOTTAVA, sillä pinnoituksen kanssa on käynyt joku kämmi ja rouheen päällä on piikkiteräviä kohtia. Este onkin nostettu sivuun, sillä kukaan ei halua laittaa sille koiraansa Esteen valmistaja tosin on sitä mieltä ettei siinä ole mitään vikaa, mutta aivan erilainen se on kuin muut hänen valmistamansa vastaavat esteet.