Etusivu
|
Selaa
blogeja
|
Rekisteröidy
Kirjaudu
×
×
×
×
Hakutulokset
302 hakuosumaa
Työtä, työtä, työtä
Työkaverini on tämän viikon lomalla, joten pidän yksin puljua pystyssä vuorotta. Onneksi ei tarvitse olla auki, kun klo 10-18, mutta koska olen töissä vielä viikonlopunkin, niin tälle viikolle tulee t...
16.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Seisotuskuvia
Viime yönä intouduin kuvaamaan koiriani ;) Laitoin trimmipöydän olohuoneen ikkunan eteen, kameran jalustalle ja otin kustakin seisomakuvan. Joyn kuva onnistui mielestäni hyvin, Voron oli kelvollinen j...
10.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Naistenvaivoja :(
Saan muutaman vuoden välein "kohtauksen" menkkojen ensimmäisen puolivuorokautisen aikana. Edellisestä on kulunut aikaa 4-5 vuotta, mutta tänä aamuna se iski taas. Ensin vietin n. 15 minuuttia vessassa...
09.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Tuhoikä on alkanut
Kyllä se on vaan myönnettävä, että Joyn tuhoikä on tainnut alkaa. Sunnuntaina hän palasteli juomalasin ja eilen vuorossa oli keittiön värinokkonen, jonka oli ensin pudottanut maahan, repinyt nokkosen ...
07.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Ekat ohjatut treenit
Olin eilen Kerryn ja Voron kanssa talvikauden ensimmäisissä ohjatuissa treeneissämme. Kaisa Eskola koulutti ja harjoitus oli tulevana viikonloppuna pidettävien PM-kisojen tuomarin Ton van de Laarin ra...
06.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Joy 6 kk
Kyllä aika rientää nopeasti, sillä Joy täytti tänään jo 6 kuukautta! Merkkipäivän kunniaksi neiti pääsi puntariin, joka näytti hiukan yli 10 kg:n lukemaa. Tänään oli Järvenpään agilityurheilijat ry:n ...
04.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Pyhäinpäivän puuhauksia
Nukuimme aamulla puoli yhteentoista, ja aamulenkin ja -palan jälkeen ryhdyin vaihtamaan autooni talvirenkaita. Homma sujui jo vanhalla rutiinilla, mitä nyt auto läksi valumaan taaksepäin toista takare...
03.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Treeniluksusta
Ekat treenit JAU-hallilla. Aloitin ensin Joyn kanssa ottamalla hiukan tottista. Kuunteli hyvin ja toimi. Seuraavaksi harjoittelimme siivekkeen taakse lähettämistä, eli laitoin siivekkeen taakse namisu...
02.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Uusi askel Joyn elämässä
Huomenna alkaa Joyn agilityura :D Tänään valmistauduimme asiaan katsomalla Janitan ja Jaakon dvd:n pennusta mestariksi. Joy istui lähes koko ajan puolen metrin päässä tv:stä ja tuijotti herkeämättä ru...
01.11.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Parempi mieli
Eilen oli tarkoitus mennä Joyn kanssa tokotreeneihin, joten soitin Teijalle varmistaakseni, että treenit todellakin pidetään. Teija kertoi koulutusten olevan tauolla kennelyskäepidemian takia ja huoje...
30.10.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Alakuloa
Muhun on tainnut iskeä syysmasennus. Pinna on ollut kireällä jo monta päivää ja mikään ei oikein huvita. Eilinen oli pohjanoteeraus, sää oli niin masentava, että istuin melkein koko päivän tylsänä net...
29.10.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Ke 24. - pe 26.10.
Keskiviikkona perustin uusimpaan muotivillitykseen eli facebookiin oman profiilini. Muuten se ei minua olisi kiinnostanut, mutta kun duuniporukalla halusimme jonkun paikan, jossa olisi kaikkien liikke...
26.10.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
Nuhanenä
Mulla on nenä jo ihan tukossa, muttei enää kurkkukipua. Kuumettakaan ei kai ole, ts. ei ainakaan tunnu siltä, joten en ole edes mitannut lämpöä. Nenän tukkoisuus on tosi ärsyttävää, mutta ainakin viel...
24.10.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
HYVÄ TUUSULAN KUNTA!!!!!!!!!!!!!
Aamun Keskarista (Keski-Uusimaa -lehti) luin, että Tuusulan kunta on päättänyt luopua koiraverosta 1.1.2008 alkaen! Aivan loistava päätös, jota on kyllä odotettu kauan ja hartaasti. Tuusulan kunta on ...
23.10.2007 | Kommentteja 0 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
50-vuotispäivillä
Olimme torstai-iltana äitini kanssa etsimässä sedälleni 50-vuotissyntymäpäivälahjaa. Tilanne tuntui aika toivottamalta, kun miehelle, jonka kanssa ei ole kovin usein tekemisissä on aika vaikea ostaa m...
21.10.2007 | Kommentteja 1 |
Kirren, Kerryn, Joyn ja Funnyn kuulumisia
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
Sivuosumia
Suurimmat Pettymykset II...
03.10.2021 |
V niin kuin Videopeli
Vasemmistoliitto puhdiste...
25.09.2021 |
Ihmisiä telineillä
Kommunalkissa Helsingissä...
22.09.2021 |
Ihmisiä telineillä
Voiko soitonopetus olla h...
16.09.2021 |
Reksin blogi
Tanskan ja Ruotsin oppeja...
10.09.2021 |
Ihmisiä telineillä
Tolstoin Sota ja rauha -s...
09.09.2021 |
Lahen uutisia
Karttulan maakuntaviestij...
02.09.2021 |
TV HART
NieR: Automata...
01.09.2021 |
V niin kuin Videopeli
Ruotsi palaa ja aidot tal...
26.08.2021 |
Ihmisiä telineillä
Toteutuuko ymmärrettävän ...
26.08.2021 |
Avara kansankirkko
Leena Krohn: Umbra...
22.08.2021 |
nstjnnntk - ktnnnjtsn
Muslimi on roisto poliisi...
21.08.2021 |
Ihmisiä telineillä
Mohammed pakeni kuolemaa,...
17.08.2021 |
Ihmisiä telineillä
Vesipelastusta Virossa...
16.08.2021 |
Landseer on elämäntapa
Parhaat Ampuma-aseet V...
08.08.2021 |
V niin kuin Videopeli